Jari Järvelä - Kosken kahta puolta

"Kaksi mummia - Kaksi totuutta kansalaissodasta. 7-vuotiaan pojan kaksi kesäpäivää v. 1977, kahdessa mummilassa. Koski erottaa mummit toisistaan, mutta syvin juopa heidän välillään ovat muistot vuodesta 1918.

Mummit asuvat samassa kaupungissa, välissä on koski. Toisen perhe oli sisällissodassa punaisten puolella, toinen valkoisten. Mutta heidän lapsensa rakastuivat kuin Romeo ja Julia. Ja saivat pojan.

Toiseen mummilaan haetaan vesi kaivosta ja lämpö liiteristä. Leikkitoverina pihassa on Vilho-poika, joka vuonna 1918 sai reiän vatsaansa. Toisessa mummilassa on palkintopuutarha, katossa kristallikruunu ja seinällä Mannerheim. Poika elää kesäänsä kahdessa eri todellisuudessa ja kuulee mummeiltaan kaksi eri totuutta nuoresta Suomesta."

Jari Järvelän viime vuonna Finlandia-ehdokkaanakin ollut teos Kosken kahta puolta on itselle ensimmäinen teos, joka käsittelee Suomen sisällissotaa/kansalaissotaa rintamalinjojen välistä, puolueettomana. Aiemmin olen lukenut vain teoksia, jotka ovat olleet joko vain punaisella tai valkoisella puolella. Kirjalla on vahva totuuspohja ja se perustuukin kirjailijan omiin lapsuuden kokemuksiin. Myös kirjan päähenkilö on nimeltään Jari Järvelä.

Kirja kertoo Jarin ensimmäisestä kesälomasta ekaluokan jälkeen; yhdestä sen viikosta, jolloin Jari vierailee sekä Aino- että Sofia-mumminsa luona. Vilkkaan ja uteliaan lapsen tavoin Jari on kiinnostunut mummiensa elämästä ja menneisyydestä. Kirja kertoo näiden naisten omien sanojen kautta, joita Jari kuuntelee heidän tarinaansa kansalaissodan aikana. He ovat itsekin olleet pieniä lapsia sodan jaloissa. Kirjan lopussa reilut kymmenen vuotta myöhemmin nämä kaksi naista kohtaavat Jarin avustuksella.

Teoksen tarina kerrotaan lapsen silmin ja äänellä. Teksti on lapsen tajunnanvirtaa; täynnä mielikuvitusta, hassuja vertauksia, ajatuksesta toiseen hyppimistä ja tarkkoja analyysejä ympäröivästä maailmasta. Mielestäni kirja kuvaa hyvin sitä, miten hyvin lapset lopulta ymmärtävät "aikuisten maailmaa" ja tekevät siitä omia johtopäätöksiään. Lapsen, Jarin, asennoituminen mummeihinsa on mutkaton, eikä hän erottele sitä, kummalla puolella rintamaa he ovat olleet. Hän on puolueeton, ja mielestäni se näkyy myös siinä, miten mummit suhtautuvat häneen. Jari on molemmille yhtä rakas, jonka niskaan omaa kaunaa ei kaadeta, toisin kuin ehkä vävyn/miniän hartioille...

Tarina on rankka kuvaus katkeruudesta ja sen voimasta sekä kaunasta. Teos kuvaa sotaa molemmilta puolilta; sitä miten molemmilla puolilla on niitä hyviä ja pahoja ihmisiä, mutta ei syyllistä kumpaakaan osapuolta sen enempää kuin toistakaan. Vaikka kirjan teema ja aihe ovat synkkiä, on kirjassa silti mielestäni sellainen pieni toivon hippunen olemassa. Se onkin julkaistu hyvään aikaan sisällissodan 100-vuotisjuhlavuonna. Kirja muistuttaa meille lähimmäisenrakkaudesta ja puhumisesta, jottei asiat menisi enää uudelleen samaan pisteeseen, missä ne olivat sata vuotta sitten. Hieno kirja, jota suosittelen muillekin!

"Lätäkkö laajenee korkeushyppypaikan alla. Ensin se on ämpärin kokoinen, sitten Atlantin. Sade lyö valtamereen reikiä kuin vettä ammuttaisiin yltäältä päin. Jumalalla on konepistooli jolla se teloittaa Voiton-mummin liiterin eteen kaskelotteja ja sinivalaita."

(Luvun ensimmäinen kappale sivulla 85)

Järvelä, Jari: Kosken kahta puolta

Tammi, 2018

200 sivua

Jojo Moyes - Kuinka painovoimaa uhmataan

"Lontoon salaisessa kolkassa Henri Lachapelle opettaa tyttärentytärtään Sarahia ja tämän hevosta uhmaamaan painovoimaa, aivan niin kuin hän itse teki Ranskassa viisikymmentä vuotta aiemmin. Mutta kun Henri joutuu yllättäen sairaalaan, 14-vuotias Sarah joutuu selviytymään maailmassa omin voimin.

Lakimies Natasha Macaulayn elämä on sekaisin. Hän yrittää jakaa kotinsa karismaattisen mutta mahdottoman ex-miehensä kanssa, ja töissä huostaanotettujen lasten tapausten parissa hänen ammatillinen harkintakykynsä kyseenalaistetaan.

Kun Natashan ja Sarahin polut risteävät, Natasha näkee mahdollisuuden panna asiat takaisin raiteilleen. Mutta hän ei tiedä, että Sarahilla on iso salaisuus, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien elämän peruuttamattomasti."

Olen suuri Moyes-fani ja odotan aina innoissani uutta suomennettua teosta. Moeysin tyyli kirjoittajana on omaperäinen ja valloittava. Tämä viime kuussa ilmestynyt uutukainen on kotimaassaan ilmestynyt jo kymmenen vuotta sitten, ja Moyesilla onkin vielä rutkasti kääntämätöntä tuotantoa.

Aluksi kirjan tarina oli mielestäni melko erikoinen ja poikkeava Moyesin muista teoksista, mutta mitä pidemmälle etenin, sitä vaikuttuneempi jälleen olin. Tarinan juonenkäänteet ovat Moyesille ominaiseen tyyliin hyvin ennalta-arvaamattomat ja välillä jopa uskomattomat. Kirja on ihana sekoitus keveyttä ja syvyyttä. Siinä yhdistyvät hienolla tavalla niin huumori, romantiikka kuin elämän kurjuuskin. Kirja vie tunnetilasta toiseen ja välillä kirjaa saa lukea tikahtumaisillaan nauruun ja toisinaan kyyneleet valuvat. Se on mielestäni Moyesin suurin "hyvyys" kirjailijana. Sain siis jälleen todeta, että tätä kirjaa ei voi laskea käsistään kovin pitkäksi aikaa.

Kirjan henkilöt ovat samaistuttavia ja hellyyttäviä. Kirjailijan mahdollinen intohimo Ranskaan on jälleen päässyt esiin ja hän karrikoi hyvin ranskalaisen ja englantilaisen kulttuurin ja ihmisen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Minulle suurimpia tunteita herättää Sarah, joka on vaarassa luiskahtaa valosta varjon puolelle. Kirjan yhtenä aiheena olevat hevoset on myös hienosti otettu tarinaan mukaan ja tykkään siitä, kun joka luvun alussa on lainaus kirjasta Hevostaito (n. 350 eaa), jonka on kirjoittanut Ksenofon.

Kirjan kuvitus on mielestäni onnistunut. Vaikka värejä on jälleen käytetty, kokonaisuus on harmoninen ja kaunis. Kirjan teksti on selkeää ja helposti luettavaa.
Yhteenvetona tästä siis suosittelen kirjaa lämpimästi! Myös muu Moyesin tuotanto on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

"Pitää muistaa se, että hevosen kuumapäisyys on kuten viha ihmisellä." 

(Ksenofon, Hevostaito / Luvun 9 lainaus sivulla 168)

Moyes, Jojo - Kuinka painovoimaa uhmataan
Gummerus, 2019 (englanniksi The Horse Dancer 2009)
Suom. Heli Naski
540 sivua

Suklaahippumuffinit

Pidän yksinkertaisia asioita, ja tämä, jos mikä on sellainen. Ohje on myös helposti muunneltavissa erilaisilla suklailla. Itse rakastan suklaata ja käytän sitä mielelläni paljon. Ohjeeseen merkitty suklaan määrä on arvio, joka riippuu käytettävästä suklaasta ja siitä, kuinka suklaisia muffineista haluat. Itse suosin perinteistä Fazerin Sinistä, mutta oivia vaihtoehtoja ovat myös Dumle-konvehdit tai Daim-rakeet.

12 kpl

2 kananmunaa

1 dl sokeria

¾ dl öljyä

2 dl vehnäjauhoja

1 rkl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ dl maitoa

150-200 g suklaata rakeina tai rouheena

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon öljy. Siivilöi sekaisin sekoitetut kuivat aineet vaahtoon ja sekoita varovaisesti sekaisin. Lisää lopuksi maito ja suklaa ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina muffinivuokiin tai -pellin koloihin ja paista 200-asteisen uunin keskiosassa n. 10-20 minuuttia. Parhaimmillaan muffinit on maitolasillisen kera vähän lämpöisinä, kun suklaa on vielä sulaa.

Tämän kevään uutuuskirjat

Hei ja tervetuloa uuden blogini pariin! Ensimmäinen postaukseni käsittelee yhtä suurimmista kiinnostuksen kohteistani, kirjoja. Olen ahkera lukija ja kirjaston suurkuluttaja. Olen tähän listannut kevään 2019 uutuuksista ne kirjat, joita odotan kaikkein innostuneimmin.

Jo ilmestyneet

Sally Green: Savuvarkaat

Cassandra Clare: Varjometsästäjät 2 - Varjojen valtias

Pirjo Tuominen: Opettajatar

Kristin Hannah: Satakieli

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan?

Helmikuu

Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Maaliskuu

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli

Robin Hobb: Narri ja Näkijä 2 - Narrin vaellus

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä

Huhtikuu

Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarinoita-sarja - Sotaleski

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Toukokuu

Nic Stone: Kolme on parillinen luku

Minusta on ollut ihana huomata, että kirjakauppa on jälleen useampien huonompien vuosien jälkeen lähtenyt kasvuun ja, että myös uusia kirjailijoita on ilmestynyt. Nuorempana olin kiinnostuneempi käännetystä kirjallisuudesta, mutta olen viime vuosina herännyt suomenkielisen kirjallisuuden monipuolisuuteen ja hienouteen. Toivottavasti kirjojen ja lukemisen suosio jatkaa tästäkin eteenpäin kasvusuunnassa.