Hyötypuutarha #3 - Kylväminen

Hyötypuutarha-sarjani kolmannessa osassa käsittelen siementen kylvämistä. Kylväminen on sinänsä helppo homma, mutta jokaiselle kasville on omat, suositellut kylvämissyvyydet ja -tiheydet, mikä hieman sekoittaa, varsinkin jos kylvää useampia kasveja kerralla ja on samanlainen aloittelija kuin minä. Tarvittavat tiedot selviävät usein siemenpussin takapuolelta. Käytän tässä esimerkkinä kylvämieni porkkanoiden siemenpussia.

Kylvämäni porkkana on lajikkeeltaan 'Flyaway' F1, joka on maukas kesäporkkana. Se soveltuu myös talvivarastointiin, toisin kuin useimmat muut kesäporkkanat. Porkkana on aina suorakylvettävä, joten sitä ei voi esikasvattaa.

Pussin takaosa sisältää sekä sanalliset että kuvalliset ohjeet. Pussissa on tietoa itse kasvista, esimerkiksi minkälaiseen ruokatarkoitukseen se soveltuu sekä kylvö- että hoito-ohjeet.

Pussin alaosassa olevat kuvalliset ohjeet.

1  Kasville otolliset kylvö- ja sadonkorjuuajat. Milloin kasvi on hyvä kylvää ja tarvitseeko se ensin esikasvattaa ja vasta sitten istuttaa vai voiko suorakylvää. Missä vaiheessa se alkaa kukkimaan tai voi korjata satoa. Kuten jo mainittu, porkkana on suorakylvettävä kasvi. Sen voi kylvää heti, kun maa on sulanut tai vasta kesäkuun lopussa. Satoa siitä saadaan heinäkuusta aina syyskuulle asti.

2  Kasvuolosuhteet. Kasvin tarvitsema valon määrä, kylvämissyvyys, rivien välinen etäisyys ja kasvien välinen etäisyys. Porkkana vaatii aurinkoisen, runsasmultaisen ja läpäisevän kasvupaikan. Kylvövako on hyvä kastella ennen kylvämistä. Siemenet kylvetään n. 1 cm syvyiseen vakoon ja peitellään kevyesti mullalla. Samassa kohdassa saisi olla 2-3 siementä. Kasvien välinen etäisyys olisi hyvä olla n. 5 cm ja kylvövakojen tulisi olla n. 30-40 cm:n etäisyydellä toisistaan.

3  Pussin riittoisuus. Kuinka paljon yhdestä pussista saadaan. Tässä pussissa on n. 600 siementä ja sen tulisi riittää kuuteen metriin.

Olen aina kuvitellut, että puutarhanhoito olisi kovin suuritöistä ja haasteellista, mutta kun lähtee pienestä liikkeelle, niin työn määrä ei kasva kohtuuttomasti. Eikä se kylväminenkään mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ollut, kun tutustuin huolellisesti kylvämisohjeisiin. On ollut jännittävää odottaa ja seurata, alkavatko siemenet itämään. Nyt pari viikkoa kylvämisen jälkeen lähes jokaisesta kylvämästäni kasvista on tullut esiin vihreitä versoja, mikä on tietysti hienoa. Toivottavasti säät suosivat, ja kehitys jatkuu suotuisana!

Aiemmat sarjan postaukset:
Hyötypuutarha #1 - Suunnittelu
Hyötypuutarha #2 - Perustaminen

Nainen armeijassa - Minun kokemukseni

Kuten olen jo asiaa hieman sivunnut tässä postauksessa, jossa pohdin omaa minuuttani, olen suorittanut viime vuonna naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Nyt, kun kotiutumisestani on kulunut lähes puoli vuotta, haluan hieman avata omaa kokemustani intistä ja omasta palveluksestani.

Haluan näin heti alkuun sanoa sen, että armeija on rankka kokemus kelle tahansa ja se vaatii jokaiselta paljon, mutta ei keneltäkään mahdottomia. Kaikille intti ei sovi ja sellaisella "tulin, näin, voitin" -asenteella sinne ei kannata lähteä. Tarinani on subjektiivinen ja sitä ei voi täysin yleistää, vaikka onkin todettu, että on edelleen asioita, joita tulisi parantaa naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa. Armeija on kokemuksena ainutlaatuinen ja unohtumaton, ja suosittelen sitä jokaiselle, jota asia vähänkään kiinnostaa. Vaikka intti vaatii paljon, antaa se myös vaativuudessaan paljon takaisinkin. Jo melko kliseinen sanonta "armeija on elämän parasta ja paskinta aikaa" on täyttä totta.

Suoritin palvelukseni Panssariprikaatissa saapumiserässä II/18 ja palvelusaikani oli puoli vuotta. Kuulun miehistöön ja sodanajan tehtäväni on sotilaskeittäjä. Armeijaan meneminen oli haaveenani jo yläasteella ja ajatuksen kypsyttyä muutamia vuosia, lähetin hakupaperit omaan aluetoimistooni heti täysi-ikäistyttyäni. En missään vaiheessa odottanut mitään kovin ruusuista palvelusaikaa, vaan tiesin, että rankkaa tulee olemaan sekä henkisesti että fyysisesti. Olen kaikkea muuta kuin mitä ihanteelliseen sotilaaseen rinnastetaan: en ole sosiaalinen ja itsevarma, superliikunnallinen tai hyvä kaikessa, mutta palava haluni täyttää oma paikkani maanpuolustuksessamme ajoi minua inttiin. En edelleenkään ole mikään huippusotilas, mitä yleensä oletetaan, kun kuullaan, että nainen on suorittanut armeijan. Toinen asia, mitä monesti ajatellaan on se, että nainen on palvellut vuoden ja saanut johtajakoulutuksen. Niin minullakin oli ensimmäisenä ajatuksena, että haluan johtajakoulutukseen, mutta haaveet kaatuivat ja päädyin toiseen valintavaihtoehtooni sotilaskeittäjäksi. Toisaalta se on minulle edelleen pettymys, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että skapparit tekivät oikean ratkaisun laittaessaan minut spadeksi. Olen oppinut, että kaikki tehtävät (ja palvelusajat) ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Vaikken johtajaksi päässytkään, ei se tee minusta sen huonompaa ihmistä. Tärkeintä on, että jokainen pystyy hoitamaan kunnialla hänelle osoitetun tehtävän.

Jos ajattelen asiaa siltä kantilta, että kaduttaako minua se, että suoritin armeijan, niin ei, mutta uudelleen en sinne menisi. Vaikka palvelusaikani oli "vain" puoli vuotta, ehti siinäkin ajassa käydä melkoisen myllyn läpi. Positiivisia asioita, joita mukaani tarttui, olivat hyvä koulutus, uudet ystävät P-kauden naistentuvasta ja etenkin henkinen kasvu. Suurimpia kasvunpaikkoja minulle olivat epävarmuuden sietäminen ja perfektionismini. Intissä opin sen, että riittää, kun tekee parhaansa, vaikka sen ajatuksen sisäistäminen tuntui välillä vaikealle. Aina ei yksinkertaisesti riitä aika tai voimat viilata kaikkia yksityiskohtia. Aina ei tarvitse olla se paras, täydellisin ja tehokkain, vaan riittää, kun on oma keskinkertainen itsensä ja hoitaa hommansa parhaan kykynsä mukaan. Ja intissä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Se on pakko hyväksyä ja toimia sen mukaan.

Kuten elämässä yleensä, myös armeijassa on niitä huonompia puolia, joiden kanssa kaikki joutuvat taistelemaan. Minun kohtaamani negatiiviset asiat kohdistuvat syrjintään ja epäasialliseen käyttäytymiseen. Jäin P-kauden jälkeen ainoaksi naiseksi joukkueeseeni ja miehistöön. Muut ryhmäni jäsenet olivat hyvää pataa keskenään, mutta en sopeutunut ryhmääni. Mitä kovemmin yritin soluttautua joukkoon, sitä enemmän he työnsivät minua pois. Koin väheksyntää ja olin se ryhmän ulkopuolinen ja ei-toivottu jäsen, jota autettiin, koska oli pakko. Valitettavasti armeija perustuu ryhmätyöhön ja -henkeen, ja ryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Näin jälkiviisaana olen tajunnut, että asialle olisi luultavasti ollut jotain tehtävissä, mutta ajattelin silloin, että tilanne vain pahenee entisestään, jos rupean vielä kantelemaankin.

Vaikka se tuntuu edelleen pahalle, etten päässyt mukaan ryhmään, toisaalta ajattelen, että se osittain kasvatti henkistä kanttiani entisestään. Täytyy kyllä myöntää, että sillä hetkellä se ei tuntunut kovin mieltä ylentävälle ja itkettyäkin välillä tuli. Kun pimeässä yöllä parin tunnin yöunien jälkeen lähtee yksin keittämään aamupuuroa ja sitä sovittua apua ei tulekaan, täytyy siinä pystyä toimimaan omin avuin. Hommat oli hoidettava ja joukot ruokittava.

Kokemuksena armeija on juuri sitä, mitä luvataan. Kasvattava ja ainutkertainen. Jokaisella on oma kivinen tiensä kuljettavanaan. Vaikka muiden ryhmäläisteni kiusaaminen jätti minuun jäljet, yritän ajatella palvelusajastani niitä mukavampia puolia. Olen saanut muutaman todella hyvän ystävän, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta, sekä uudenlaista rentoutta ja henkistä kestävyyttä. En silti toivo kenellekään samanlaista kohtelua. Jotkut saattavat ajatella, että vapaaehtoisena naisena armeijaan menneellä ei ole mitään valittamista, koska hän on mennyt sinne omasta halustaan. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta käytöksestään, eikä kenenkään (ei miehen, ei naisen, ei muunsukupuolisen) pidä joutua kokemaan kiusaamista. Tästä viisastuneena haluan antaa sellaisen vinkin, että jos kohtaat epäasiallista käyttäytymistä, kerro siitä jollekulle. Sosiaalikuraattori ja sotilaspastori ovat siellä sinua varten, jos koet tarvitsevasi juttuseuraa.

Tsemppiä kaikille nykyisille ja tuleville sotilaille!

Marianne Power - Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin

"Marianne Power on kolmekymppinen nainen, joka paiskii töitä ja maksaa vuokransa säntillisesti, mutta on kadottanut elämän tarkoituksen. Koska missään ei ole mitään järkeä, Power päättää lukea 12 self help-opasta ja noudattaa kunkin niistä ohjeita kuukauden ajan.
Katoavatko kaaostuneet luottokorttivelat, kun pyytää enkeleiltä apua? Löytyykö puoliso, kun lopettaa nöyristelyn ja viisveisaa kaikesta? Onko mahdollista laihtua ihan vain ajattelemalla itsensä hoikaksi? Power päätyy myös elämään omat hautajaisensa etukäteen.
Värikäs tarina syvenee yhteiskunnalliseksi: kun naisen paikka ei ole enää nyrkin ja hellan välissä, niin missä se on, ja mitä kannattaisi tavoitella?
Kirja julkaistiin Britanniassa elokuussa, ja siihen liittyvät kansainväliset TV-oikeudet on myyty Hollywoodissa."

En juurikaan ole lukenut tämän tyyppisiä kirjoja tai itseapuoppaita muutenkaan, mutta mielestäni ideana tämä on hauska. Nyky-yhteiskunnassa ihmisen pitäisi olla tietynlainen, näköinen ja kokoinen ollakseen hyvä ja menestynyt ihminen. Hyväksytty ja arvostettu. Tämä mielikuva luo hirvittäviä paineita, ja mielestäni ohjaa huomiomme täysin vääriin asioihin.

Marianne Power ryhtyy vuoden kestävään projektiin saadakseen elämäänsä uutta sisältöä ja mielekkyyttä. Hän päättää lukea 12 erilaista self help-opasta ja noudattaa jokaisen niistä ohjeita kuukauden ajan. Oppaat keskittyvät pääasiassa omaan itsetuntoon, joka on Powerin heikko kohta. Lisäksi hän lukee oppaita laihtumisesta, taloudenhoidosta ja parisuhteista. 12 kuukauden projekti venähtää kuitenkin 16 kuukautta kestäväksi seikkailuksi, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.

Powerin kirja jakaa mielipiteitäni melko lailla kahteen eri suuntaan. Kirjaa lukiessani tunteeni vaihtelivat iloisesta naurusta ärtymykseen. Tarinan kerronnallinen tyyli tekee kirjasta mielestäni helpommin samaistuttavan ja luettavan, mutta toisaalta osa jutuista on niin ristiriidassa keskenään ja yliampuvia, että ne ärsyttävät. Power myös kertoo kirjansa lopussa, että hän on muunnellut lukemiensa kirjojen järjestystä ja näin ollen oikeata tapahtumakulku "(toivoakseni) hyvän tarinankerronnan nimissä". Ratkaisu tekee mielestäni kirjasta poukkoilevan ja epätodellisen. Myös osa kirjavalinnoista kummastuttaa minua, mutta ehkä sellaiset enkeli- ja "universumi palkitsee, vaikkei asian eteen tekisikään mitään"-kirjat  eivät sovi rationaaliseen ajattelutapaani.

Toisaalta pidän kirjan teemasta ja tämän koko projektin loppupäätelmästä. Kaikkien vuoristoradan ylä- ja alamäkien jälkeen Power pääsee maaliin ja löytää mielestäni sen hyvän elämän perusreseptin, joka meidän kaikkien tulisi muistaa. Saadakseen hyvän ja mielekkään elämän ei tarvitse olla kansainvälisesti menestynyt ja rikas, superlaiha ja naimisissa törkeän komean miehen kanssa. Riittää, että on sinut itsensä kanssa ja rakastaa itseään sellaisena kuin on, antaa ennemmin kuin saa sekä tekee sellaisia asioita, joita rakastaa.

Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin ei lumonnut minua, mutta on sen täytynyt johonkuhun osua ja upota, jos sen TV-oikeudet on kerran myyty oikein Hollywoodissa asti. Tarina on mielestäni liian sekopäinen, jotta se tuntuisi täysin uskottavalta. Mutta löytyy sieltä sen kaiken kohelluksen alta kuitenkin pieni totuuden siemenkin.


Power,  Marianne - Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin: Yhden naisen yritys selvittää, onko self help-oppaista apua elämänmuutokseen
Gummerus, 2019 (englanniksi Help Me - One woman´s quest to find out if self-help really can change her life 2018)
suom. Marika Saastamoinen
432 sivua

Hyötypuutarha #2 - Perustaminen

Hyötypuutarha-sarjani toisessa osassa käsittelen lavaviljelylaatikon perustamiseen liittyviä asioita. Lisäksi postauksen lopuksi listaan välineitä, jotka kannattaa hankkia samalla, kun käy muutenkin rauta-/puutarhakaupassa.

Kuten jo tässä sarjan ensimmäisessä postauksessa mainitsin, lavaviljelyn etuina ovat ergonomia, monipuolisuus ja lavan helppo sijoittaminen lähes mille tahansa alustalle. Lavan tukeva ja huolella tehty perustaminen kannattaa, jolloin välttyy rikkaruohoilta ja ylimääräiseltä työltä, kun lavaa ei tarvitse heti seuraavana vuonna olla korjailemassa.

Tarvikkeet
3 lavakaulusta (koko 120 cm x 80 cm x 30 cm)
suodatin/maisemointikangasta
75-100 l salaojasoraa
n. 500 l puutarhamultaa
(kuorikatetta)

Alue, johon viljelylaatikko on tarkoitus laittaa, kannattaa olla mahdollisimman tasainen. Itse alustalla ei ole merkitystä, vaan viljelylaatikon voi perustaa kaikenlaisille alustoille.
Pinoa lavakaulukset haluamaasi paikkaan tukevasti ja tasaisesti. Leikkaa suodatin- tai maisemointikankaasta reilusti pohjaa suurempi pala ja aseta se kehikon pohjalle. Levitä kankaan päälle n. 15 cm:n kerros salaojasoraa ja sen jälkeen puutarhamultaa niin, että lavan yläreunaan jää tyhjää tilaa n. 10 cm. Sen jälkeen lava on valmis ja siihen voi istuttaa haluamiaan tuotteita. Lavan ulkopuolelle voi levittää halutessaan kuorikatetta, jolloin lavan reunus pysyy siistimpänä.

Suodatinkankaan idea on pitää maaperästä ylöspuskevat rikkaruohot ja muut ei-toivotut lajit poissa viljelylaatikosta. On myös tärkeää valita mullaksi rikkaruohovapaata puutarhamultaa. Ensimmäisenä vuonna multaan ei tarvitse lisätä lannoitteita, jos valitsee valmiiksi lannoitetun multavaihtoehdon. Sen jälkeen multaa on hyvä vuosittain lannoittaa ja keventää, esimerkiksi kompostilla. Salaojakerros ei ole pakollinen, mutta se vähentää kasvien ylikastelun riskiä, kun ylimääräinen vesi pääsee juuristosta pois, esimerkiksi rankan sateen jälkeen.

Välineet
Jo tässä perustamisvaiheessa pohdin hieman pidemmälle tulevaan ja siihen millaisia välineitä puutarhanhoidossa tarvitaan ylipäänsä, jotta voin ostaa ne samalla kerralla, kun käyn hankkimassa muut lavaan tarvittavat tarvikkeet. Jos niitä ei entuudestaan löydy, kannattaa hankkia ainakin seuraavat välineet:

1  Puutarhalapio. Pienellä lapiolla onnistuu tarkkuutta vaativat kaivuutyöt sekä kasvien kylväminen ja istuttaminen.

2 Pistolapio. Isommalla lapiolla käy esimerkiksi viljelylaatikon mullan nostelu ja sekoittaminen silloin, kun sitä kevennetään.

3  Hara. Haran avulla voidaan pehmentää mullan pintaa ja kitkeä rikkaruohoja.

4  Pikkuharava. Pienellä, käteen mahtuvalla haravalla on helppo siistiä kukkapenkeistä ja ahtaista paikoista rikkaruohot ja lehdet pois. Se on myös kätevä mullan pinnan tasoittamisessa.

5  Kastelukannu. Jos viljelylaatikon kastelu ei onnistu puutarhaletkun avulla, täytyy se kastella kannulla. Lavaviljelylaatikko vaatii enemmän kastelua kuin tavallinen kasvimaa/kukkapenkki, koska siihen ei nouse maaperästä kosteutta kuten tavalliseen kukkapenkkiin (kapillaari-ilmiö). Kannattaa kuitenkin varoa ylikastelua.

6  Hallaharso. Hallaharson avulla suojataan istutettuja/kylvettyjä kasveja hallalta, tuulelta, kovalta sateelta ja tuholaisilta. Harso kerää alleen lämpöä, mikä edesauttaa kasvien kasvua.

Kristiina Vuori - Viipurin valtiatar

"Puolison kuolema nosti Gunilla Besen linnanpäälliköksi. Tilapäisesti, ajateltiin. Sisukas Gunilla tuumi toisin ja hallitsi Viipuria kaksi vuotta.
Kun Erik Turenpoika Bielke v. 1511 kuolee, Ruotsin neuvosherrat vaativat Viipurin linnan avaimia. Mutta leskirouva Gunilla salpaa portit eikä päästä uutta kastellaania edes sisään kaupunkiin. Miten nainen, kahdeksan lapsen äiti, voisi johtaa sotajoukkoja tai neuvotella rauhasta venäläisten kanssa?
Lisäksi Gunillalla on salaisuus, kaksikin. Pahin on se, ettei hän ole kuten muut. Erik oli hänen kilpensä liian äänekästä ja räikeää maailmaa vastaan. Kuka tukee häntä nyt, kuka valehtelee hänen vuokseen pahoina, mustina hetkinä? Toinen salaisuuksista on sydämeen kätketty, niin arka, ettei sellaista saisi vaimolla olla, ei edes leskellä...
Voimanaisten kuvaajana tunnetun Kristiina Vuoren lumovoimainen romaani uhmakkaasta Viipurin linnan valtiattaresta."

Pidän todella paljon Kristiina Vuoren kirjoista ja odotan joka kevät innolla hänen uusinta teostaan. Tämä tuorein tuotos ilmestyi noin kuukausi sitten, eikä jätä kylmäksi tälläkään kertaa.

Tarina alkaa siitä, kun Erik Turenpoika Bielke kuolee ja Gunilla Bese tajuaa jäävänsä yksin maailmaa vastaan. Huollettavana on katras lapsia sekä Ruotsinmaan lukkona toimiva Viipurin linna ja sen asukkaat. Yksi jos toinen on kärkkymässä vapautunutta kastellaanin paikkaa. Kaiken tämän huolen lisäksi Gunilla käy sisäistä kamppailu oman minuutensa kanssa. Hän ei ole kuten muut, eikä aina välittäisikään olla, mutta uudessa asemassaan hän ei saa herättää pienintäkään epäilystä avuttomuudesta ja osaamattomuudesta. Sisukkuudellaan hän estääkin sodan syttymisen ja turvaa Viipurin kaupungin elämää kahden vuoden ajan.

Kirja pohjaa tositapahtumiin, vaikka Vuori onkin tulkinnut ja värittänyt tarinaa omalla tavallaan. Minuun vetoaa erityisesti Vuoren kirjoitustyyli; se, miten hän kertoo ja kuvaa henkilöhahmojen elämää. Teksti vilisee entisajan sanoja, ja lukiessa tuntuu kuin sukeltaisi suoraan tarinan maailmaan, niin aidolla ja välittömällä tavalla Vuori on saanut vangittua ajan hengen tekstiinsä. Minut kirja tarrasi mukaansa heti ensisivuilta lähtien ja piti mukanaan loppuun saakka.

Vuori kuvaa kirjoissaan historiallisia merkkihenkilöitä, vahvoja suomalaisia naisia, jotka pärjäävät elämässään tiukkoinakin aikoina, vaikka elämä välillä viskoo oikein olan takaa. Eikä rouva Gunillankaan elämästä vastustusta puutu. Tein ennen lukemista sen virheen, että loin kirjasta ennakkokäsityksiä, mitkä eivät sitten tietenkään kaikki toteutuneet. Vuorelta on ilmestynyt jo lähemmäs kymmenen romaania ja kaikista niistä olen pitänyt, joten toisaalta tiesin jo mitä odottaa, mutta toisaalta taas jokainen teos on omanlaisensa, eikä välttämättä kolahda ihan samalla lailla kuin aiemmat. Tässäkin kirjassa on paljon hyvää, mutta jotain siitä jäi puuttumaan, jotta se olisi täysin saanut minut lumoihinsa. Ehkä se tietty kaava, joka kaikissa Vuoren kirjoissa on sama, ei enää tehonnut samalla lailla kuin aiemmin.

Henkilönä Gunilla Bese on mielestäni mielenkiintoinen ja aidon eläväinen. Tunsin hänet jotenkin itselleni erityisen läheiseksi ja näin hänessä samoja piirteitä kuin mitä minussa on. Gunillaan on helppo samaistua ja sekin tekee kirjasta niin mukaansatempaavan, kun tuntee elävänsä mukana Gunillan elämässä.

Viihderomaanin genressään teos on sitä, mitä luvataan. Kirja on viihdyttävä, mutta sisältää myös syvällisemmän puolen. Vuoren sekoitus historiaa ja romantiikkaa, totta ja tarua, iloa ja surua on onnistunut yhdistelmä, jonka pariin on aina mukava palata. Joudun jälleen odottamaan vuoden seuraavaa kirjaa.



Vuori, Kristiina - Viipurin valtiatar
Tammi, 2019
347 sivua

Mennyt kuukausi - Huhtikuu

Huhtikuu on vilahtanut ohitse nopeasti ihanasta auringosta ja lämmöstä nauttien. Pääsiäinen rikkoi rutiinia ja toi samalla hieman kaivattua pidempää lomaa arjesta. Nyt, kun olen "päässyt sisään" uuteen työhöni, alkavat meillä todella kiireiset ajat ja vapaapäiville voi heittää hyvästit vähäksi aikaa. Toisaalta on se kiireinen ja stressaava työ parempi kuin täydellinen toimettomuus. Eli olen vain kiitollinen siitä, että on ylipäänsä töitä.

Viime kuussa suunnittelin aloittavani oman pienen hyötypuutarhani. Koska säät hellivät, pääsin suunnittelun tasoa pidemmälle ja nyt pihallani komeilee lavaviljelylaatikko. Hyötypuutarha-sarjaani on siis jatkoa luvassa! Ensimmäisen postauksen voit kurkata täältä. Kylvöä en ole vielä voinut tehdä, koska on edelleen yöpakkasia ja tilanne ei näytä helpottavan ihan vielä. Mutta eiköhän se kesäkin sieltä jossain vaiheessa tule. Fiilistelin lähestyvää kesää jo hieman etukäteen ja keräsin inspiraatiopostauksen erilaisista leivonnaisista, mitä voisin tarjota kuvitteellisissa juhlissani kevään ja kesän aikana. Postauksen voit lukea täältä.

Asioita, joista olen kiitollinen viime kuun ajalta, ovat ehdottomasti se lämpö ja valo, jotka valtasivat Suomen. Toinen ihana asia oli huomata puihin ilmestyneet hiirenkorvat. Olen myös vihdoin päässyt pyöräilemään!

Huhtikuun luetut kirjat
Erikson, Thomas - Idiootit ympärilläni
Goldberg, Leonard - Sherlock Holmesin tytär
Manson, Mark - Kuinka olla piittaamatta paskaakaan
Montgomery, Lucy Maud - Pieni runotyttö
Montgomery, Lucy Maud - Runotyttö maineen polulla
Montgomery, Lucy Maud - Runotyttö etsii tähteään


Toukokuu on minulle vielä vähän mysteeri. Tapaan ainakin erään minulle hyvin rakkaan ystävän pitkän ajan jälkeen. Kaikki muu on avoinna ja odotan innolla, mitä uusi kuukausi tuo tullessaan. Toivottavasti lisää valoa ja lämpöä.

Lukulistallani on tässä kuussa ilmestyvä Nic Stonen Kolme on parillinen luku-kirja ja saa nähdä, ehdinkö saada sitä käsiini tämän kuun aikana. Lukulistani kun on tuhottoman pitkä...

Tv:stä seuraan tällä viikolla TV2:lla alkanutta Kandit-sarjaa, jossa on nyt toisen kerran pääosassa eläinlääketieteen kandidaatit. Sarja seuraa kolmen kandin ensimmäistä kesää eläinlääkäreinä. Mielestäni ohjelmaan mukaan lähteneet kandit, niin ihmisiä kuin eläimiäkin hoitavat, ovat todella rohkeita.