Kysymyksiä ja vastauksia?

Tällaiset kysymys ja vastaus-tyyppiset postaukset ovat suunnilleen jo klassikko blogimaailmassa. Ne valottavat blogia ja sen kirjoittajaa hieman eri tavalla kuin kirjoittajan itsestään kirjoittama esittelyteksti. Tulee uusia ja syvällisempiäkin asioita esille. Siksi ajattelinkin nyt uuden, vaihtuneen vuoden ja vuosikymmenen kunniaksi järjestää sellaisen.

Oletko pohtinut jotakin asiaa, josta haluaisit tietää, blogistani tai minusta? Kiinnostaisiko mielipiteeni jostakin aiheesta? Nyt voi kysyä! Kerään kysymyksiä ilman aikarajaa siihen asti, kunnes tuntuu sopivalta alkaa vastailemaan niihin. Kaikenlaiset kysymykset ovat tervetulleita: lyhyet, pitkät, helpot tai vaikeat.

Joten eikun kysymyksiä tulemaan! Kiitos jo etukäteen!

Kymmenen faktaa minusta

Tämä postaus on paljon käytetty, ja tykkään itsekin lukea tällaisia. Jotkin tekstit ovat hellyyttäviä noloudessaan, ja toisaalta kirjoittajasta voi oppia jotain kiinnostavaa. Tässä on minun kymmenen faktan listani.

1   Olen sekä introvertti että erityisherkkä.

Tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta erittäin paljon. Ujous ja syrjäänvetäytyminen ovat heikkouksia. Introvertti on kirosana. Olen kuitenkin luonteeltani kuoreen vetäytyvä erakko, joka ei viihdy suurissa ryhmissä. Tämän lisäksi olen erityisherkkä. Tarvitsen päivittäin aikaa "palautua" ihmisten kohtaamisesta, hälinästä ja eri ärsyketulvista. Korvieni kipukynnys on alhainen, enkä pidä kirkkaista valoista. Olen tarkkailija, joka ei viihdy huomion keskipisteenä.

2   Minulla on liian vilkas mielikuvitus.
Erityisherkkyyden yksi ominainen piirre on vilkas mielikuvitus. En sen takia voi esimerkiksi katsoa kauhuelokuvia, koska alan pelätä kaiken maailman sarjamurhaajien löytävän minut.

3   Pelkään koiria.

Lapsuuden trauma, josta en ole päässyt.

4   Salaatti ja lämmin ruoka eivät saa sekoittua lautasella.

Syön aina salaatin ja lämpimän ruoan erikseen, lämpimän ruoan ensin. Inhoan sitä, että ruoat koskevat toisiaan lautasella, ja että salaatti esimerkiksi kastuu kastikkeesta. En siis voi myöskään käyttää salaatinkastikkeita.

5   En osaa käydä kaupassa ilman kauppalistaa.

Teen aina ennen kauppaanmenoa kauppalistan, mitä kaikkea tarvitsen tulevan viikon aikana. Usein käyn vain kerran viikossa kaupassa. Ilman listaa unohdan puolet tarvitsemistani asioista, ostan vääriä asioita ja tuhraan kaupassa käymiseen tuplasti enemmän aikaa kuin listan kanssa. Suoraan sanottuna olen hukassa.

6   Harrastan kirjeenvaihtoa.

Katoava harrastus, josta harva nykylapsi on enää tietoinen. Muistan, että alakouluikäisenä kaikki nuorten aikakauslehdet olivat pullollaan kirjekaveri-ilmoituksia ja oli suorastaan vaikea valita kenelle kaikille laittaisi kirjeen. Nykyisin uusia kirjekavereita on vaikea löytää. Se on ihana tunne, kun katsoo postilaatikkoon ja siellä odottaa kirje. ♥

7   Minulla ei ole muita sometilejä kuin Blogger.

Ei siis mitään muita. En ole koskaan ollut kiinnostunut kymmenistä erilaisista sovelluksista ja pikaviestipalveluista. Onhan se hieman vaikeuttanut ystäväsuhteita, mutta samalla myös lujittanut niitä.

8   En ole koskaan lentänyt.

Ainoat ulkomaan kosketukseni Tukholmaan ja Tallinnaan olen tehnyt laivalla. Toisaalta en myöskään kaipaa ulkomaille, koto-Suomi on tuttu ja turvallinen.

9   En käytä alkoholia.

Olen maistanut muutamia alkoholijuomia ja todennut, etten pidä alkoholin mausta. En myöskään viihdy baareissa humaloituneen, vellovan ihmismeren keskellä, missä on ihan liikaa melua. Mieluummin vietän lauantai-iltani kotona selvinpäin läheisten ihmisteni kanssa.

10   Vaikka olen aamuihminen, olen aamuäreä.

Tykkään herätä ennen muita ja viettää omaa aikaa hiljaisuudessa aamuisin. Olen kuitenkin melkoinen mörrimöykky, jos aamuni ei suju tuttuja latuja pitkin. Herään myös kunnolla vasta ½-1 tuntia heräämisen jälkeen.

Kymmenen hieman enemmän ja vähemmän outoa piirrettä minusta. Mitä sinun listaltasi löytyisi?

Mennyt kuukausi - Kesä-, heinä- ja elokuu

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt reilu kaksi kuukautta aikaa, anteeksi siitä. Kesäni on kulunut samaan aikaan sekä todella vilkkaasti että tajuttoman hitaasti. Olen ollut koko kesän töissä ja vietän lomaa vasta nyt syyskuussa, kun edellinen työni päättyi ja seuraava alkaa vasta lokakuussa. Kulunut kesä on ollut henkisesti melko raskas ja pieni lomailu toivottavasti virkistää.

Tuntuu, että kaikki liikenevä vapaa-aika on valunut ja kadonnut jonnekin kummalliseen mustaan aukkoon, vaikkei niin oikeasti olekaan. Suurimman haukkauksen ajastani on vienyt lukeminen, käsityöt ja eri sarjojen seuraaminen. Olen jo alkanut varautumaan tulevaan syksyyn ja pimeään neulomalla itselleni varrettomat villasukat ja kissankorvapipon. Tällä hetkellä kesken on seuraava villapaitani. Suunnitelmissani on jakaa niistä ohjeet myös tänne. Erityisen ihastunut olen niihin varrettomiin villasukkiin. Vaikka idea on jo muutaman vuoden vanha, on se mielestäni edelleen hauska.

Luetut kirjat

Ahern, Cecilia - Täydellinen
Andrews, Jesse - Maailmankaikkeuden huonoin elokuva

Green, John - Kilpikonnan kuorella

Murphy, Julie - Dumplin

Mustonen, Enni - Taiteilijan vaimo
Mustonen, Enni - Sotaleski

Riggs, Ramson - Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Rowell, Rainbow - Eleanor ja Park
Tanninen, Petra - Erityisen herkkää elämää

Thomas, Angie - Viha jonka kylvät
Tölli, Kaisa-Maria - HÄIRIÖ! Nainen intissä
Vik, Erika - Kaksosauringot-trilogia (sis. kirjat Hän sanoi nimekseen Aleia, Seleesian näkijä ja Nefrin tytär)

Wahl, Mats - Lumi peittää jäljet

Syyskuulta odotan paljon. Mutta toivottavasti en liikaa. Haluan viettää oikeasti lomaa, enkä vain suorittaa asioita. Välillä tarvitaan niitä päiviä, kun voi vaan tuijottaa seinää hyvällä omallatunnolla ja olla tekemättä mitään.

Syyskuussa ilmestyvistä kirjoista odotan eniten Jojo Moyesin tarinakokoelmaa Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, pidän mielettömästi Moeysin kirjoista, enkä malttaisi millään odottaa tätä uutuutta.

Nyt syyskuussa alkaa valtavasti uusia sarjoja ja valinnanvaikeus on melkoinen. Roba, Vain elämää, La República - Tasavalta, Sohvaperunat... Näin muutamia mainitakseni. No, eipähän ainakaan tule tylsää!

Hyvää syksyn alkua kaikille!

Viisi kirjailijaa, joiden kirjat kuvaavat minua lukijana

Löysin tämän kyseisen idean täältä, Lukuisan blogista, missä tarkoituksena on valita viisi kirjaa, jotka kuvaavat itseä lukijana. Mutta muunsin sitä hieman omaan tarkoitukseeni sopivaksi, kun tajusin, etten mitenkään pystyisi valitsemaan vain viittä kirjaa, jotka kuvaavat minua. Niinpä valitsin viisi kirjailijaa, joiden tuotannossa on kirjoja, jotka kertovat minusta lukijana. Listani tulee tässä.

1   Salla Simukka
Kaikki Salla Simukan kirjat ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, mutta suurimman niistä teki Lumikki-trilogia. Simukka kuvaa hyvin erilaisuutta ja tietä itsensä löytämiseen. Pidän myös valtavasti hänen tyylistään ja tarinankerrontatavastaan. Tarinat aukeavat pikkuhiljaa kirjan edetessä, kun kertoja paljastaa henkilöistä ja heidän taustoistaan pieniä vihjeitä tipottain.

2   Kristiina Vuori
Kristiina Vuorelta on ilmestynyt tähän mennessä kahdeksan romaania, ja olen pitänyt kaikista. Kirjat kertovat vahvoista naisista, joiden on täytynyt selviytyä tavalla tai toisella omin avuin elämässä aikana, jolloin nainen on ollut miestä varten. Juuri historian kuvaus ja aistivoimainen kerronta ovat Vuoren vahvuuksia. Pidän paljon historiallisista ja romanttisista romaaneista.

3   Elina Rouhiainen
Jos minun pitäisi valita kirjallisuuden genre, jota eniten luen, se olisi fantasia. Se on viime vuosina jäänyt vähemmälle, mutta rakastan silti edelleen hyviä fantasiakirjoja. Ja niistä yksi suurimpia suosikkejani on Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja. Myös tästä löytyy romantiikkaa ja nuori itseään etsivä nainen, joka on samaan aikaan äärettömän vahva, mutta silti niin rikki.

4   Jojo Moyes
Jojo Moyes on mielestäni kirjailija, johon kaikkien tulisi tutustua, niin upea hän on. Erityisesti rakastan hänen kerrontatyyliään. Kirjoja lukiessa tunteet menevät täydellistä vuoristorataa, ja välillä itketään ilosta ja toisinaan surusta. Kirjojen hahmot ovat myös ihanan monitasoisia, ja eräällä tavalla pidän eniten henkilöhahmoista, jotka ovat epätäydellisiä, rikkinäisiä, epävarmoja... Normaaleja ihmisiä. Moyesilla on ilmeisesti melko paljon vielä suomentamatonta tuotantoa, jota odotan innolla.

5   Väinö Linna
Väinö Linna edustaa täysin toisentyyppistä kirjallisuutta mitä aikaisemmat, mutta on silti vienyt palan sydämestäni. Etenkin Täällä Pohjantähden alla-trilogia. Historia, erityisesti Suomen historia, kiinnostaa minua, ja Linnan kirjat ovat oivia kuvauksia siitä. Myös teemoiltaan ne koskettavat minua. Linnan kuvaus suomalaisuudesta on edelleen tosi.

Mitkä ovat sinun viisi kirjailijaasi/kirjaasi, jotka kuvaavat sinua lukijana?

Mennyt kuukausi - Toukokuu

Toukokuu oli säidensä puolesta todella vaihteleva, ja kesäisistäkin lukemista päästiin nauttimaan. Viime aikoina aurinko on pysynyt melko visusti pilven takana piilossa, mutta pikkuhiljaa se alkaa sieltä jälleen hiipiä esiin. Toisaalta aurinko ja lämpö ovat olleet hyviä, mutta toisaalta vesisade on virkistänyt mukavasti.

Kuukauden suurin saavutukseni on ikkunoiden pesu sekä ulko- että sisäpuolelta. Kylvin myös lopultakin hyötypuutarhani kasvit! Kirjoitin aiheesta muutama päivä takaperin oman postauksensa, jonka löydät täältä.

Suurimman osan liikenevästä vapaa-ajastani on vienyt lukeminen, vaikkei sitä ehkä blogin hiljaisuudesta heti arvaisi. Olen koko kuukauden ahminut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjaa, johon on juuri ilmestynyt uusi seitsemäs osa. Kaikki kirjat ovat mielestäni olleet niin hyviä ja samantasoisia, etten ole viitsinyt toistaa itseäni jokaisen kirjan kohdalla erikseen kirjoittamalla niistä samanlaista arviota. Olen pohtinut tekeväni sarjasta kokoavan postauksen, jossa käsittelen kaikkia siihen kuuluvia kirjoja, mutta katsotaan sitten, kun saan luettua ne luettua loppuun. Tällä hetkellä olen lukenut sarjan viisi ensimmäistä osaa (ensimmäisen jo viime syksynä) ja olen tykännyt kyllä kovasti.

Toukokuun ajalta olen kiitollinen siitä omasta ajasta, jolloin voi vain olla ja tehdä sitä, mitä itse haluaa, eikä kukaan vaadi sinulta mitään. Kuten edellisessä kuukausikoosteessa mainitsin, viime kuukausi oli töissä todella kiireinen, ja se on vienyt mehut aika totaalisesti. Vapaa-ajalla työmurheet voi onneksi heivata narikkaan ja nauttia hyvästä kirjasta tai tv-sarjasta.

Toukokuun luetut kirjat

Mustonen, Enni - Lapsenpiika

Mustonen, Enni - Emännöitsijä

Mustonen, Enni - Ruokarouva
Mustonen, Enni - Ruokarouvan tytär

Power, Marianne - Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin

Vuori, Kristiina - Viipurin valtiatar

Kesäkuussa häämöttää jo vuoden puoliväli ja juhannus. Erityisesti juhannusta ja siihen kuuluvia perheemme traditioita odotan innolla. Toivon kesäkuulta suotuista säätä, jotta viljelykasvit (ja hyötypuutarhani) menestyisivät. Eli sopivassa suhteessa aurinkoa ja sadetta.

Tänä vuonna minulla ei ole tiedossa kesälomaa, joten täytyy nauttia kesästä ja vapaa-ajasta aina, kun siihen on mahdollisuus. Mitään suuria suunnitelmia minulla ei ole kesän varalle, mutta olisi ihanaa kiertää Suomen erilaisia linnoja läpi. Myös Salpalinjan lukuisat eri museokohteet kiinnostavat minua.

Kirjarintamalta odotan kesäkuussa ilmestyvää Heli Gallianon Lintutyttöä, joka on jatkoa hänen viime vuonna ilmestyneelle Kyyhky ja susi-kirjalleen.

Tv:stä odotan ehdottomasti Ruutuun tulevia uusia Sykkeen jaksoja! Kuudes kausi alkaa 7.6.

Nainen armeijassa - Minun kokemukseni

Kuten olen jo asiaa hieman sivunnut tässä postauksessa, jossa pohdin omaa minuuttani, olen suorittanut viime vuonna naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Nyt, kun kotiutumisestani on kulunut lähes puoli vuotta, haluan hieman avata omaa kokemustani intistä ja omasta palveluksestani.

Haluan näin heti alkuun sanoa sen, että armeija on rankka kokemus kelle tahansa ja se vaatii jokaiselta paljon, mutta ei keneltäkään mahdottomia. Kaikille intti ei sovi ja sellaisella "tulin, näin, voitin" -asenteella sinne ei kannata lähteä. Tarinani on subjektiivinen ja sitä ei voi täysin yleistää, vaikka onkin todettu, että on edelleen asioita, joita tulisi parantaa naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa. Armeija on kokemuksena ainutlaatuinen ja unohtumaton, ja suosittelen sitä jokaiselle, jota asia vähänkään kiinnostaa. Vaikka intti vaatii paljon, antaa se myös vaativuudessaan paljon takaisinkin. Jo melko kliseinen sanonta "armeija on elämän parasta ja paskinta aikaa" on täyttä totta.

Suoritin palvelukseni Panssariprikaatissa saapumiserässä II/18 ja palvelusaikani oli puoli vuotta. Kuulun miehistöön ja sodanajan tehtäväni on sotilaskeittäjä. Armeijaan meneminen oli haaveenani jo yläasteella ja ajatuksen kypsyttyä muutamia vuosia, lähetin hakupaperit omaan aluetoimistooni heti täysi-ikäistyttyäni. En missään vaiheessa odottanut mitään kovin ruusuista palvelusaikaa, vaan tiesin, että rankkaa tulee olemaan sekä henkisesti että fyysisesti. Olen kaikkea muuta kuin mitä ihanteelliseen sotilaaseen rinnastetaan: en ole sosiaalinen ja itsevarma, superliikunnallinen tai hyvä kaikessa, mutta palava haluni täyttää oma paikkani maanpuolustuksessamme ajoi minua inttiin. En edelleenkään ole mikään huippusotilas, mitä yleensä oletetaan, kun kuullaan, että nainen on suorittanut armeijan. Toinen asia, mitä monesti ajatellaan on se, että nainen on palvellut vuoden ja saanut johtajakoulutuksen. Niin minullakin oli ensimmäisenä ajatuksena, että haluan johtajakoulutukseen, mutta haaveet kaatuivat ja päädyin toiseen valintavaihtoehtooni sotilaskeittäjäksi. Toisaalta se on minulle edelleen pettymys, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että skapparit tekivät oikean ratkaisun laittaessaan minut spadeksi. Olen oppinut, että kaikki tehtävät (ja palvelusajat) ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Vaikken johtajaksi päässytkään, ei se tee minusta sen huonompaa ihmistä. Tärkeintä on, että jokainen pystyy hoitamaan kunnialla hänelle osoitetun tehtävän.

Jos ajattelen asiaa siltä kantilta, että kaduttaako minua se, että suoritin armeijan, niin ei, mutta uudelleen en sinne menisi. Vaikka palvelusaikani oli "vain" puoli vuotta, ehti siinäkin ajassa käydä melkoisen myllyn läpi. Positiivisia asioita, joita mukaani tarttui, olivat hyvä koulutus, uudet ystävät P-kauden naistentuvasta ja etenkin henkinen kasvu. Suurimpia kasvunpaikkoja minulle olivat epävarmuuden sietäminen ja perfektionismini. Intissä opin sen, että riittää, kun tekee parhaansa, vaikka sen ajatuksen sisäistäminen tuntui välillä vaikealle. Aina ei yksinkertaisesti riitä aika tai voimat viilata kaikkia yksityiskohtia. Aina ei tarvitse olla se paras, täydellisin ja tehokkain, vaan riittää, kun on oma keskinkertainen itsensä ja hoitaa hommansa parhaan kykynsä mukaan. Ja intissä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Se on pakko hyväksyä ja toimia sen mukaan.

Kuten elämässä yleensä, myös armeijassa on niitä huonompia puolia, joiden kanssa kaikki joutuvat taistelemaan. Minun kohtaamani negatiiviset asiat kohdistuvat syrjintään ja epäasialliseen käyttäytymiseen. Jäin P-kauden jälkeen ainoaksi naiseksi joukkueeseeni ja miehistöön. Muut ryhmäni jäsenet olivat hyvää pataa keskenään, mutta en sopeutunut ryhmääni. Mitä kovemmin yritin soluttautua joukkoon, sitä enemmän he työnsivät minua pois. Koin väheksyntää ja olin se ryhmän ulkopuolinen ja ei-toivottu jäsen, jota autettiin, koska oli pakko. Valitettavasti armeija perustuu ryhmätyöhön ja -henkeen, ja ryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Näin jälkiviisaana olen tajunnut, että asialle olisi luultavasti ollut jotain tehtävissä, mutta ajattelin silloin, että tilanne vain pahenee entisestään, jos rupean vielä kantelemaankin.

Vaikka se tuntuu edelleen pahalle, etten päässyt mukaan ryhmään, toisaalta ajattelen, että se osittain kasvatti henkistä kanttiani entisestään. Täytyy kyllä myöntää, että sillä hetkellä se ei tuntunut kovin mieltä ylentävälle ja itkettyäkin välillä tuli. Kun pimeässä yöllä parin tunnin yöunien jälkeen lähtee yksin keittämään aamupuuroa ja sitä sovittua apua ei tulekaan, täytyy siinä pystyä toimimaan omin avuin. Hommat oli hoidettava ja joukot ruokittava.

Kokemuksena armeija on juuri sitä, mitä luvataan. Kasvattava ja ainutkertainen. Jokaisella on oma kivinen tiensä kuljettavanaan. Vaikka muiden ryhmäläisteni kiusaaminen jätti minuun jäljet, yritän ajatella palvelusajastani niitä mukavampia puolia. Olen saanut muutaman todella hyvän ystävän, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta, sekä uudenlaista rentoutta ja henkistä kestävyyttä. En silti toivo kenellekään samanlaista kohtelua. Jotkut saattavat ajatella, että vapaaehtoisena naisena armeijaan menneellä ei ole mitään valittamista, koska hän on mennyt sinne omasta halustaan. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta käytöksestään, eikä kenenkään (ei miehen, ei naisen, ei muunsukupuolisen) pidä joutua kokemaan kiusaamista. Tästä viisastuneena haluan antaa sellaisen vinkin, että jos kohtaat epäasiallista käyttäytymistä, kerro siitä jollekulle. Sosiaalikuraattori ja sotilaspastori ovat siellä sinua varten, jos koet tarvitsevasi juttuseuraa.

Tsemppiä kaikille nykyisille ja tuleville sotilaille!

Mennyt kuukausi - Huhtikuu

Huhtikuu on vilahtanut ohitse nopeasti ihanasta auringosta ja lämmöstä nauttien. Pääsiäinen rikkoi rutiinia ja toi samalla hieman kaivattua pidempää lomaa arjesta. Nyt, kun olen "päässyt sisään" uuteen työhöni, alkavat meillä todella kiireiset ajat ja vapaapäiville voi heittää hyvästit vähäksi aikaa. Toisaalta on se kiireinen ja stressaava työ parempi kuin täydellinen toimettomuus. Eli olen vain kiitollinen siitä, että on ylipäänsä töitä.

Viime kuussa suunnittelin aloittavani oman pienen hyötypuutarhani. Koska säät hellivät, pääsin suunnittelun tasoa pidemmälle ja nyt pihallani komeilee lavaviljelylaatikko. Hyötypuutarha-sarjaani on siis jatkoa luvassa! Ensimmäisen postauksen voit kurkata täältä. Kylvöä en ole vielä voinut tehdä, koska on edelleen yöpakkasia ja tilanne ei näytä helpottavan ihan vielä. Mutta eiköhän se kesäkin sieltä jossain vaiheessa tule. Fiilistelin lähestyvää kesää jo hieman etukäteen ja keräsin inspiraatiopostauksen erilaisista leivonnaisista, mitä voisin tarjota kuvitteellisissa juhlissani kevään ja kesän aikana. Postauksen voit lukea täältä.

Asioita, joista olen kiitollinen viime kuun ajalta, ovat ehdottomasti se lämpö ja valo, jotka valtasivat Suomen. Toinen ihana asia oli huomata puihin ilmestyneet hiirenkorvat. Olen myös vihdoin päässyt pyöräilemään!

Huhtikuun luetut kirjat
Erikson, Thomas - Idiootit ympärilläni
Goldberg, Leonard - Sherlock Holmesin tytär
Manson, Mark - Kuinka olla piittaamatta paskaakaan
Montgomery, Lucy Maud - Pieni runotyttö
Montgomery, Lucy Maud - Runotyttö maineen polulla
Montgomery, Lucy Maud - Runotyttö etsii tähteään


Toukokuu on minulle vielä vähän mysteeri. Tapaan ainakin erään minulle hyvin rakkaan ystävän pitkän ajan jälkeen. Kaikki muu on avoinna ja odotan innolla, mitä uusi kuukausi tuo tullessaan. Toivottavasti lisää valoa ja lämpöä.

Lukulistallani on tässä kuussa ilmestyvä Nic Stonen Kolme on parillinen luku-kirja ja saa nähdä, ehdinkö saada sitä käsiini tämän kuun aikana. Lukulistani kun on tuhottoman pitkä...

Tv:stä seuraan tällä viikolla TV2:lla alkanutta Kandit-sarjaa, jossa on nyt toisen kerran pääosassa eläinlääketieteen kandidaatit. Sarja seuraa kolmen kandin ensimmäistä kesää eläinlääkäreinä. Mielestäni ohjelmaan mukaan lähteneet kandit, niin ihmisiä kuin eläimiäkin hoitavat, ovat todella rohkeita.

Mennyt kuukausi - Maaliskuu

Maaliskuu on mielestäni ollut mukava kuukausi ja vilahtanut jälleen ohi kauhean nopeasti. Minulla on ollut useampikin käsityöprojekti käynnissä, muun muassa tämä ensimmäinen villapaitani. Tällä hetkellä virkkaan erilaisia koreja vaatekaappiini, jonka siivous on ollut tämän kuukauden to do-listallani. Nyt sekin alkaa olla maalisuoralla ja enää puuttuu korit alusvaatteilta. Melko paljon sain kantaa kirpputorille, mutta toivottavasti ne sieltä löytävät uuden kodin.

Olin tässä kuussa savityökurssilla, joka oli kyllä kiva. Tykkäsin siitä hommasta jo yläasteella kuviksen tunneilla ja mukavaa se oli vieläkin. Työt ovat vielä lasitepoltossa opistolla, mutta kunhan ne sieltä saan, saatan niitä täälläkin hieman esitellä.

Olen tässä kuussa kuunnellut radiota melko ahkerasti ja kokeillut eri kanavia. Iloisena yllätyksenä tuli Radio Rock, jossa puhutaan hyvän musiikin lisäksi monista mielenkiintoisista aiheista päivittäin. En ole kovin raskaan musiikin ystävä, mutta toisaalta kaikkia lempikappaleitani ei soiteta muualla kuin Rockilla. Tutustuin ja ihastuin myös syvästi suomalaiseen yhtyeeseen nimeltä Stam1na, erityisesti kappaleisiin Enkelinmurskain ja Elämänlanka. Suosittelen!

Tässä kuussa olen kiitollinen lämpenevästä säästä ja auringonpaisteesta. Olen myös kiitollinen perheestäni. Normaalisti arkena ei aina tajua perheen tärkeyttä, mutta se on ollut viime aikoina mielessäni, kun pikkuveljeni on ollut pitkään pois intin kiinnioloviikonloppujen takia. Olen herännyt jälleen arvostamaan minulle rakkaita ihmisiä uudella tavalla.

Maaliskuun luetut kirjat

Kunnas, Mauri - Koiramäen Suomen historia

Putkonen, Leena & Koistinen, Mari - Ruokamysteerit: Viisaiden valintojen jäljillä

Turtschaninoff, Maria - Punaisen luostarin kronikoita 3: Maresin voima

Zusak, Markus - Kirjavaras

Huhtikuulle minulla on jo muutamia suunnitelmia liittyen kotiin ja puutarhaan. Kukkapenkit ovat päässeet retuperälle ja mikäli maa sulaa tarpeeksi (tällä hetkellä näyttää lupaavalle) jo pääsiäiseksi, aion tehdä toisesta penkistä itselleni pienen hyötypuutarhan laatikkoviljelymenetelmällä. Alustavia suunnitelmia valittavista kasveista on jo, mutta mitään esikasvatusta vaativaa en aio vielä kokeilla.

Yksi asia, joka on vienyt osan tämän kuun vapaa-ajastani on ollut Uuden Päivän uusinnat Yle Areenassa ja huhtikuun 16. päivänä julkaistaan sarjan kolmas kausi. Harmi, että kyseinen sarja loppui joulukuussa, mutta onneksi vielä voi fiilistellä uusintojen kanssa.

Toinen asia, jota tv-maailmasta odotan, on 10.4. Yle Teemalla & Femillä alkava tanskalainen Sairaanhoito-opisto- draamasarja.

Kirjamaailmasta odotan ehdottomasti Kristiina Vuoren uutuutta Viipurin valtiatar. Olen täysin menettänyt sydämeni Vuoren historiallisille romaaneille, ja tämäkään tuskin on poikkeus.

Suomalainen liikennekulttuuri alamäessä

Tällä viikolla on jälleen yksi poliisin tehovalvontaviikoista, ja tarkkailun kohteena tällä kertaa ovat turvavöiden käyttö, puhelimen käyttö ajon aikana sekä suojatiekäyttäytyminen. Olen itse seurannut kauhistuneena suomalaisten muuttunutta ajotapaa viime vuosina, varsinkin sen jälkeen, kun sain itse ajokortin. Tuntuu, että kehitys on ollut huonompaan suuntaan sitten lapsuus- ja nuoruusvuosieni.

En suorittanut autokoulua heti täysi-ikäistyttyäni ja minulla on ollut ajokortti nyt puolitoista vuotta. Olen kuljettajana arka ja varovainen ja välillä on ollut pitkiäkin taukoja, kun en ole ajanut autoa ollenkaan (intissä ollessani ajoin puolen vuoden aikana kolme kertaa). Olen joidenkin mielestä turhankin tarkka liikennesäännöistä, mikä on näkynyt uhkarohkeana ohitteluna ja takapuskuriin liimaantumisena (vihaan silmittömästi sitä, että ajetaan takalasissa kiinni). Mielestäni kanssa-autoilijat ovat nykypäivänä välinpitämättömiä ja piittaamattomia. Autoa ajetaan erilaisten aineiden vaikutuksen alaisena, ajetaan hirveätä ylinopeutta, asennoituminen ajamiseen on se, että minä menen ensin ja muut tulevat vasta sitten. Vilkun käyttö on todella yliarvostettua, suojatie on tien vaarallisin osa, kännykkä pitää olla kädessä autonkin ratissa, turvavälit ovat olemattomat.

Talvi tuntuu olevan nykyään niin tuntematon käsite, ettei siihen osata enää varautua. Toissapäivänä sattui Kempeleessä ensin viiden auton ketjukolari. Kun tästä oli selvitty, olipa autoja yhtäkkiä peräkkäin 21. Syyksi arvellaan autojen liian pieniä turvavälejä.

Toinen esimerkki, jota todistin itse, tapahtui eilen iltapäivällä pahimpaan ruuhka-aikaan keskusta-alueella liikennevaloissa. Kuorma-autoyhdistelmä oli hyytynyt mäkeen, eikä päässyt eteenpäin ja tukki näin melko tehokkaasti liikenteen. Päättipä siinä joku viisas taksikuski, ammattiautoilija, asiakas kyydissään lähteä puikkelehtimaan tämän rekan ohi kohti vihreänä palavia liikennevaloja. Tuntuu, että aina on niin kauhea kiire ja kaikkialle olisi päästävä heti, että unohtuu se tosiasia, että jos siinä ylinopeutta ajaessaan törmää johonkin, saattaa matka viivästyä vielä enemmän kuin jos ajaisi nopeusrajoituksen mukaan. Tai jos alkoholin tai jonkin muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena satuttaa jotakuta muuta kuin vain itseään.

Autoilu on mielestäni taitolaji, johon jokaisen tulisi panostaa. On hienoa huomata, kun välillä ajaa hiljempaa ja perässä tulee autoja, että jotkut osaavat vielä jättää sen turvavälin. Meillä kaikilla tielläliikkujilla on suuri vastuu itsestä ja muista, eikä sitä tule väheksyä. Jos siihen matkaan varaisi vaikka kymmenen minuuttia enemmän aikaa ja ajaisi viisikin kilometriä hiljempaa kuin normaalisti, ajaisi sosiaalisesti toisia kunnioittaen, niin liikennekulttuurimme voisi olla parempi. Täytyy myös muistaa kasvatuksen merkitys. Se pieni ihmisen alku siellä takapenkillä imee valtavasti vaikutteita vanhemmilta, myös ajamisesta ja liikennekäyttäytymisestä.

Toivon, että tämä kehitys ei jatku ja pyrin omalla ajamisellani vaikuttamaan asiaan. Niin kuin kaikissa muissakin isoissa asioissa, niin myös tässä suuri voima kasvaa pienistä puroista. Toivottavasti autoilija kerrallaan suunta on ylöspäin.

Mennyt kuukausi - Helmikuu

Helmikuu hurahti ohi yhdessä vilauksessa ja jo ollaan maaliskuun puolella. Haluan hiukan tiivistää tunnelmia menneeltä kuukaudelta ja suunnata katsetta myös tulevaan.

Helmikuussa tuli kuluneeksi kaksi kuukautta kotiutumisestani intistä. Olen onneksi päässyt heti työelämään mukaan ja uudessa työpaikassanikin tuli täyteen kuukausi. Työ rytmittää arkea ja olen saanut luotua itselleni uudelleen rutiinit siviiliarkeen. Kuukauden aikana aika kului pääsääntöisesti vuorotyöhön totutteluun. Töistä, kun kotiin pääsi, niin ei sitä kauheasti riittänyt intoa mihinkään suurempiin urotekoihin. Pääsääntöisesti vapaa-aika kului lukemalla. Osui minulle myös yksi viikko (palkatonta) talvilomaakin, ja se kului siivoillessa ja kämppää järjestellessä.

Viime kuussa jatkoin vuoden vaihteessa aloittamaani projektia, jossa minulla on tarkoituksena lisätä ruokavaliooni enemmän kasviksia ja vähentää lihansyöntiä. Olen alkanut pitää yhden tai kaksi kasvisruokapäivää viikossa, ja tähän mennessä se on onnistunut hyvin. Olen löytänyt hyviä reseptejä, joita tulen käyttämään jatkossakin. Reseptejähän ei toki voi koskaan olla liikaa, ja jos hallustasi löytyy mielestäsi jakamisen arvoinen ohje, laita se toki tulemaan.

Minua on tämän kuukauden vaivannut sellainen itsetutkiskelun paine, joka saattaa osin johtua uudesta elämäntilanteestani. Voit lukea siitä enemmän tästä postauksesta. Ajatukseni ovat hiukan selkiytyneet ja katsonkin tulevaisuutta jälleen valoisammin. Olen kiitollinen viime kuusta siihen, että minut on otettu uudessa työpaikassani niin hyvin vastaan.

Helmikuun luetut kirjat
Ahern, Cecilia - Yllätysvieras
Järvelä, Jari - Kosken kahta puolta
Moyes, Jojo - Kuinka painovoimaa uhmataan
Suhonen, Ville - Ompelijatar: Martta Koskisen kuolema ja elämä

Mitä maaliskuuhun tulee, voisin listata muutaman asian, jota odotan siltä erityisesti:

Savityökurssi. Paikallinen kansalaisopisto järjestää tässä kuussa saven valantakurssin, jossa pääsee tekemään savesta mitä mielii. Opiskelutunteja on yhteensä 18 ja ne jakautuvat kolmelle eri päivälle kahtena viikonloppuna. Kurssilla käytettävä savi on kuulemma uunin ja astianpesukoneen kestävää, joten siitä voi valmistaa astioita, mistä olen todella innoissani. Mielessäni pyöriikiin jo paljon, mitä haluaisin siitä tehdä.

Robin Hobbin Narri ja Näkijä-trilogian toinen osa ilmestyy suomennettuna. Olen ihastunut tähän sarjaan luettuani Hobbin ensimmäisen trilogian, Näkijän tarun. Hobb on kirjoittanut kolme erillistä trilogiaa, joiden tarinat nivoutuvat yhteen yhdeksi isoksi sarjaksi.

Valon määrä. Kevättä ja kesää kohti ollaan koko ajan matkalla ja valon määrä kasvaa hurjaa tahtia. Kyllä se on ihanaa, kun aurinko paistaa ja lämmittää!

Huvila ja Huussi- tv-sarja. Suosittu Huvila ja Huussi- tv-sarja tekee paluun ja sitä on odotettu! Sormet syyhyten odotan jo, että se alkaisi. Varmasti on jälleen luvassa mitä hienoimpia ja inspiroivimpia muutoksia.

Kuka minä olen?

Tämä kysymys on hyvä jokaiselle pohdittavaksi aika ajoin, ja minulla se on pyörinyt viime ajat melko tiuhaan ajatuksissa. Minä, toistaiseksi vielä nimettömänä pysyttelevä, ihminen olen 21-vuotias naisen alku. Olen epävarma ja -tietoinen siitä, mitä elämältäni haluan. Mahdollisuuksia on niin monia ja toisaalta niin vähän. Olen aina viime aikoihin asti tiennyt, mitä haluan elämältäni. Pääsin peruskoulun jälkeen opiskelemaan sinne, minne halusin, valmistuin sieltä ja suoritin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen, joka on ollut haaveenani jo yläkouluajoilta asti. Nyt kotiuduttuani ja aloitettuani uuden työn olen alkanut pohtia jälleen tulevaisuutta. Mitä teen elämälläni?

Olen koulutukseltani leipuri-kondiittori ja ylioppilas. Olen kiltti kympin tyttö, joka repäisi ja suoritti naisten vapaaehtoisen asepalveluksen, vaikkei kovin moni sitä uskonutkaan (joskus itsekin epäilin päätöstäni). Kotiutuessani olin samaan aikaan sekä tyytyväinen että pettynyt siihen, että lähdin inttiin. Toisaalta en saanut armeijasta sitä, mitä sieltä etsin, mutta toisaalta koin paljon ainutkertaisia asioita, joista voin olla vain kiitollinen. Sain hyvän koulutuksen, ystäviä ja lisää kanttia, toisaalta koin syrjintää ja vähättelyä, olin ulkopuolinen ja ei-toivottu, kehoni ei aina kestänyt. Mutta niinhän sitä on sanottu, että intti on elämän parasta ja kauheinta aikaa. Ja toisaalta sellaistahan elämä on; välillä aurinko paistaa ja toisinaan tulee kuraa niskaan ihan urakalla.

Tällä hetkellä olen töissä paikallisessa leipomossa määräaikaisessa työsuhteessa, joka päättyy syksyllä. Siihen asti on elämäni jotenkin suunniteltu. Mutta mitä sitten? Asuinkunnassani ja sen lähiympäristössä alani työt ovat kiven alla; tämäkin työpaikka oli onnen kantamoinen. Toisaalta myös jatko-opiskelu vielä kiinnostaisi, mutta olen epävarma siitä, minne suuntaisin. Elintarviketiede sinänsä kiinnostaa minua ja siitä voisi olla työssäni hyötyä, mutta sitä opetetaan vain Helsingin yliopistossa Viikin kampuksella. Minulla on todella korkea kynnys lähteä Helsinkiin. Näen jo painajaisia sen liikenteestä. Tällä hetkellä minua kiinnostaisi kaikkein eniten kirjallisuustiede Tampereen yliopistossa, mutta eräs lähisukulaiseni on sitä mieltä, että filosofian maisteri ei ole mikään ammatti, enkä tee sillä koulutuksella mitään. Tottahan se on oma valintani, mitä elämälläni teen, mutta tuntuu ikävälle, ettei haaveni saa hyväksyntää. Kolmantena urahaaveenani on leipurin tai kondiittorin ammattitutkinto, jonka jälkeen voisin tehdä töitä vaikka omassa yrityksessä. Toisaalta olen pohtinut myös opetustöitä, mutta olen sellainen "kädet savessa"-tyyppi, että tykkään itse ennemmin tehdä kuin katsella vierestä. Olen myös tuskaillut sen ajatuksen kanssa, että jos haluankin yliopistoon opiskelemaan, kannattaisiko minun hakea jo nyt keväällä yhteishaussa vai vasta ensi vuonna tai joskus myöhemmin.

Leipominen on ollut minulle jo ala-asteelta asti unelma-ammatti, ja nyt tuntuu, että heitän hyvän koulutukseni hukkaan, jos en teekään alani töitä, vaan alan opiskelemaan vaikka kirjallisuutta. En näe selkeästi sitä, missä haluan olla esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden päästä, vaikka joskus se oli minulle päivänselvää. Olen joskus leikitellyt ajatuksella omasta leipomosta, mutta tällä hetkellä se ei ole ajankohtaista. Ehkä myöhemmin, kun elämä on vakiintuneempi. Mutta koska on se hetki? Välillä tuntuu, että pää halkeaa, kun pohdin näitä ja pyörittelen asioita ensin toiseen suuntaan ja sitten takaisin. Onko muita samassa tilanteessa olleita/olevia? Kaikki vinkit ja ohjeet otetaan ilolla vastaan.