Mennyt kuukausi - Maaliskuu

Maaliskuu on mielestäni ollut mukava kuukausi ja vilahtanut jälleen ohi kauhean nopeasti. Minulla on ollut useampikin käsityöprojekti käynnissä, muun muassa tämä ensimmäinen villapaitani. Tällä hetkellä virkkaan erilaisia koreja vaatekaappiini, jonka siivous on ollut tämän kuukauden to do-listallani. Nyt sekin alkaa olla maalisuoralla ja enää puuttuu korit alusvaatteilta. Melko paljon sain kantaa kirpputorille, mutta toivottavasti ne sieltä löytävät uuden kodin.

Olin tässä kuussa savityökurssilla, joka oli kyllä kiva. Tykkäsin siitä hommasta jo yläasteella kuviksen tunneilla ja mukavaa se oli vieläkin. Työt ovat vielä lasitepoltossa opistolla, mutta kunhan ne sieltä saan, saatan niitä täälläkin hieman esitellä.

Olen tässä kuussa kuunnellut radiota melko ahkerasti ja kokeillut eri kanavia. Iloisena yllätyksenä tuli Radio Rock, jossa puhutaan hyvän musiikin lisäksi monista mielenkiintoisista aiheista päivittäin. En ole kovin raskaan musiikin ystävä, mutta toisaalta kaikkia lempikappaleitani ei soiteta muualla kuin Rockilla. Tutustuin ja ihastuin myös syvästi suomalaiseen yhtyeeseen nimeltä Stam1na, erityisesti kappaleisiin Enkelinmurskain ja Elämänlanka. Suosittelen!

Tässä kuussa olen kiitollinen lämpenevästä säästä ja auringonpaisteesta. Olen myös kiitollinen perheestäni. Normaalisti arkena ei aina tajua perheen tärkeyttä, mutta se on ollut viime aikoina mielessäni, kun pikkuveljeni on ollut pitkään pois intin kiinnioloviikonloppujen takia. Olen herännyt jälleen arvostamaan minulle rakkaita ihmisiä uudella tavalla.

Maaliskuun luetut kirjat

Kunnas, Mauri - Koiramäen Suomen historia

Putkonen, Leena & Koistinen, Mari - Ruokamysteerit: Viisaiden valintojen jäljillä

Turtschaninoff, Maria - Punaisen luostarin kronikoita 3: Maresin voima

Zusak, Markus - Kirjavaras

Huhtikuulle minulla on jo muutamia suunnitelmia liittyen kotiin ja puutarhaan. Kukkapenkit ovat päässeet retuperälle ja mikäli maa sulaa tarpeeksi (tällä hetkellä näyttää lupaavalle) jo pääsiäiseksi, aion tehdä toisesta penkistä itselleni pienen hyötypuutarhan laatikkoviljelymenetelmällä. Alustavia suunnitelmia valittavista kasveista on jo, mutta mitään esikasvatusta vaativaa en aio vielä kokeilla.

Yksi asia, joka on vienyt osan tämän kuun vapaa-ajastani on ollut Uuden Päivän uusinnat Yle Areenassa ja huhtikuun 16. päivänä julkaistaan sarjan kolmas kausi. Harmi, että kyseinen sarja loppui joulukuussa, mutta onneksi vielä voi fiilistellä uusintojen kanssa.

Toinen asia, jota tv-maailmasta odotan, on 10.4. Yle Teemalla & Femillä alkava tanskalainen Sairaanhoito-opisto- draamasarja.

Kirjamaailmasta odotan ehdottomasti Kristiina Vuoren uutuutta Viipurin valtiatar. Olen täysin menettänyt sydämeni Vuoren historiallisille romaaneille, ja tämäkään tuskin on poikkeus.

Leena Putkonen & Mari Koistinen - Ruokamysteerit

"Tolkkua ravitsemuskeskusteluun, tietoa ja tukea ruokavalintoihin.

Rasvataistelu, proteiinihehkutus, superfood-suositukset, lihansyönnin ekologisuus... Ruoasta ja ravitsemuksesta on 2000-luvulla puhuttu siinä määrin, että hyvien ruokavalintojen tekeminen voi käydä hankalaksi. Nyt asiantuntijat selvittävät, mitä ruokamysteerien takana on. Mitä siis kannattaa syödä, jos ajattelee terveyttään - tai myös luonnon, eläinten ja muiden ihmisten hyvinvointia?"

Itsekin olen herännyt pohtimaan omia ruokavalintojani ja kulutustapojani nyt, kun olen itse vastuussa omasta syömisestäni ja rahankäytöstä. Ja täytyy myöntää, että toisinaan vertailu ja valinta kaupassa on vaikeaa, kun puntarissa ovat terveellisyys, eettisyys ja luonto. Voiko näitä kaikkia saada samassa paketissa? Siihen oivana apuna on ollut tämä kirja.

Kirjan kirjoittajat ovat alan asiantuntijoita ja tällaisten kysymysten kanssa tekemisissä joka päivä. Leena Putkonen on laillistettu ravitsemusterapeutti ja Mari Koistinen toimittaja, joka työskentelee Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry:ssä. Kirja on jaettu aihealueittain kuuteen lukuun, jotka käsittelevät ruokaa monipuolisesti eri näkökulmista. Jokaisen pienemmän aihekokonaisuuden jälkeen on Vinkit viisaisiin valintoihin -luettelo, jossa neuvotaan kulloiseenkiin aiheeseen liittyen hyviä valintoja siellä kaupassa ollessaan. Tämän jälkeen on vielä sekä Putkosen että Koistisen kommentit kyseisestä aiheesta.

Vaikka kirja onkin melko puolueeton ja kiihkoton, ottaa se silti kantaa käynnissä olevaan ruoka- ja ravitsemuskeskusteluun. Teksti on hyvin tietopitoista ja aiheita käsitellään laajasti niin ympäristön kuin ihmisoikeuksienkin näkökulmasta. Varsinkin kommenttiosiossa kirjoittajien omat mielipiteet aiheista tulevat hyvin selvästi esiin ja joskus jopa poikkeavat aiemmin kerrotusta. Tämä osaltaan hieman rikkoo puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen pyrkivää asialinjaa. Molemmat kirjoittajat ovat kasvisruokavalion kannattajia ja ajavat lihansyönnin vähentämistä, mikä olisi toisaalta terveydelle ja ilmastolle hyvä teko.

Kirja sai ajatukseni liikkeelle ja ajattelemaan ruokavaliotani. Missä onnistun ja mitä pitäisi parantaa? Konkreettiset neuvot helpottavat ruokasuunnittelua ja toimintaa kaupassa. Moni asia vaikuttaa ruokavalintoihimme tietämättämme ja myös tässä asiassa kirja avasi silmiäni huomaamaan sen. Ruoka on valtava ja jopa raadollinen bisnes, jolla on niin suuri merkitys elämässämme omalle ja toisten terveydelle. En ole ennen kokenut varsinaisesti ilmastoahdistusta, mutta kirjaa lukiessa se puski melkoisella voimalla päälle. Miten monia asia onkin rempallaan ja miten siihen yksittäisenä, pienenä kuluttajana pystyy vaikuttamaan!

Kirja on kokonaisuutena kattava paketti. Teksti on helposti ymmärrettävää ja aihejaotus on selkeä. Tietoa on paljon, mutta se on saatu muotoiltua niin, ettei sitä ole liikaa ja iso kuva pysyy koko ajan kirkkaana. Lukukokemus on toisin sanoen lukijaystävällinen ja miellyttävä. Hyvä kirja jokaisen perehtyä.

"Kasvipohjaisten ruokien kehityksessä on viime aikoina keskitytty etenkin niin sanottuihin lihankorvikkeisiin, kuten härkikseen ja nyhtökauraan. Tausta-ajatuksena on, että jos tuote muistuttaa ruokakulttuurissamme arvostettua tuotetta eli lihaa, se hyväksytään helpommin lautaselle ja siitä ollaan myös valmiita maksamaan. Tottahan se on, mutta näin tuotteita ei kehitetä kasvisten omien hyvien ominaisuuksien perusteella. Jos lihamaisuus on ainoa tavoite, ei ruokakulttuurimme oikeastaan joudu muuttumaan sellaiseksi, jossa kasviksia arvostettaisiin niiden omista lähtökohdista. Selvästi lihaa korvaavien tuotteiden rinnalle tarvitaan vaihtoehtoja, jotka tuovat esiin kasvisten hienouden."

(Sivuilta 160-161, kappaleesta Onko kasvissyönti aina hyväksi?, alaotsikosta Ruokateollisuus kiinnostuu rahavirroista)

Putkonen, Leena & Koistinen, Mari - Ruokamysteerit: Viisaiden valintojen jäljillä

Otava, 2017

288 sivua

Mauri Kunnas - Koiramäen Suomen historia

"Kunnaksen suurteos Seitsemän koiraveljeksen ja Koirien Kalevalan rinnalle.

Ainutlaatuinen kuvakirja Suomen historian vaiheista 1500-luvulta 1800-luvulle.
Mikael Agricola, Juhana Herttuan hovi Turun linnassa, nuijasota, noitavainot, Viaporin rakentaminen, isoviha ja Tapani Löfving, hatut ja myssyt. Mauri Kunnas nostaa esiin merkittäviä hetkiä ja henkilöitä, mutta myös hupaisia pieniä tarinoita ja tavallisia ihmisiä, joiden kautta piirtyy kuva Suomen historian moninaisista vaiheista. Kunnas jos kuka tuntee historian ja osaa herättää sen henkiin tavalla, josta nauttivat kaikki lukijat lapsista aikuisiin."

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tämä on ensimmäinen kirja, jonka Mauri Kunnakselta luen. Mutta onneksi tilanne on edelleen korjattavissa. Vaikka monet Kunnaksen kirjat ovat olleetkin suosittuja, tämä teos räjäytti vuonna 2017 potin. Kirja on ollut ehdolla lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi, ja täysin aiheesta.

Kirja tuo historian lähelle lukijaa upealla kuvituksella ja hauskoilla tarinoilla. Historian merkkihenkilöt kuvataan ihmisinä ja kaikkien taustaa valotetaan hiukan. Kirjassa kuvattu ajanjakso alkaa vuodesta 1510 Ruotsin vallan alta ja päättyy vuoteen 1855 Venäjän autonomian aikaan. Kirja on selkeä ja siitä on helppo ymmärtää sekä laaja, vuosisatoja kestänyt kuva että jokaisen hallitsijan ajanjakso erilaisten piirrosten ja aikajanojen avulla.

Kirja sopii kaikenikäisille lukijoille ja jokainen löytää siitä varmasti jotakin. Kuvitus on, kuten todettu, hieno ja sitä tutkimalla huomaa joka kerta jotakin uutta. Voisin selailla kirjaa vain sen kuvien tähden. Teksti on isokokoista ja helppolukuista, mikä helpottaa varmasti montaa pienempää lukijaa.

Ihastuin tähän kirjaan todella ja täytyy tutustua myös muuhun Kunnaksen tuotantoon. Kunnas on kertonut, että hän suunnitteli ja toteutti tätä teosta yhdeksän vuotta, ja toivon, että myös jatkoa on luvassa. Kirja on ehdottomasti sellaista riemastuttavaa hyvänmielen lukemista, jonka jälkeen ei voi olla muuta kuin iloinen.

Kunnas, Mauri - Koiramäen Suomen historia

Otava, 2017

kuvitettu

80 sivua

Markus Zusak - Kirjavaras

"Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema ei ole koskaan ollut kiireisempi. Pommisuojassa 9-vuotias Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa. Unohtumaton tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja sanojen mahdista.

Kuolema, tarinamme lempeä kertoja, kohtaa Liesel Memingerin ensimmäisen kerran valkeana talvipäivänä 1939 saapuessaan noutamaan hänen pienen veljensä sielua. Vasten tapojaan kuolema unohtuu katselemaan tyttöä ja näkee, kuinka tämä veljensä hautajaisissa varastaa ensimmäisen kirjansa - lumeen unohtuneen Haudankaivajan käsikirjan.

Sota pakottaa kuoleman seuraamaan Lieselin elämää myöhemmin kasvatuskodissa Münchenin lähellä. Liesel tekee parhaansa pysyäkseen hengissä, ja kirjat tarjoavat iloa ja lohtua sodan mielettömyyteen. Pian hän varastaa niitä kaikkialta: natsien kirjarovioilta, pormestarin vaimon kirjahyllystä ja mistä vain ikinä kykeneekään.

Sodan orjuuttama kuolema ymmärtää Lieselin ponnistelun arvon ja vaalii hänen tarinaansa. Onhan Lieselin elämä huikean kaunis yritys todistaa, että inhimillinen olemassaolo on arvokasta sellaisenaan."

Oma kappaleeni kyseisestä kirjasta on kirjaston poistomyynnistä ostettu ja se on ilmeisesti ollut varsin luettu teos kunnosta päätellen. Eikä toisaalta ihme, kirja on arvostelu- ja myyntimenestys, joka on saanut useita palkintoja. Lisäksi siitä on tehty elokuva. Kirja on epätavallinen ja omalaatuinen, jos vertaan sitä muihin sotaa kuvaaviin kirjoihin, joita olen lukenut.

Tarina alkaa, kun 9-vuotias Liesel Meminger on matkalla uuden kasvattiperheensä luokse Münchenin lähelle Molchingiin. Matkalla hänen pikkuveljensä kuolee yllättäen, ja se jää kummittelemaan Lieselin mieleen. Lieselille ei ole kerrottu syytä muuttoon kasvattiperheen luokse ja hän on haluton sinne jäämään, kunnes tapaa kasvatti-isänsä Hans Hubermannin. 

Vaikka Liesel on jo 9-vuotias, hän ei osaa lukea, mutta oppii Hansin avulla, ja kirjoista tuleekin hänen elämänsä tärkeimpiä asioita. Hän jää koukkuun tarinoihin.  Koska kirjat olivat tuohon aikaan vielä monelle ylellisyystuote, myös Liesel saa harvoin uuden kirjan luettavakseen. Hän päätyykin varastamaan kirjoja mitä eriskummallisimmista paikoista. Kirja kuvaa Lieselin elämää ja hänen kasvuaan viiden vuoden ajan. Tuolle ajanjaksolle mahtuu Hitlerin vallan huippu ja toisen maailmansodan alku aina lähes sen loppuaikoihin, jolloin Saksaa aletaan pommittaa. Tuolle viiden vuoden ajanjaksolle mahtuu monia varastettuja kirjoja ja unohtumattomia hetkiä.

Kirja on jaettu kymmeneen osaan varastettujen kirjojen mukaan, mikä kuvaa mielestäni hyvin kirjojen vaikutusta Lieselin elämään ja kehitykseen. Elämä pelon ja epävarmuuden alla on vähintäänkin haastavaa, ja tarina on sen läpitunkema, mikä tekee tekstistä paikoin melko synkän ja raskaankin. Toisaalta kirja kuvaa mielestäni totuuden mukaisesti silloista elämää ja ilmapiiriä siellä missä Hitleristä ei oltu niin innostuneita. Teos ei täysin saanut minua lumoihinsa, vaikka vaikuttava onkin. Ensimmäiset kappaleet luettuani oli ajatukseni melko ristiriitaiset. Kirjan kertoja, itse kuolema, on omaperäinen ja jopa jossain määrin mielestäni kummallinen, mikä osittain laski innostustani kirjaa kohtaan.

Liesel Meminger on henkilöhahmona monisyinen (kuten itse kirjakin) ja hän on kirjan teemojen, rakkauden ja elämästä selviytymisen, ruumiillistuma. Oma suosikkihahmoni on Lieselin kasvatti-isä Hans Hubermann, jolla on aina aikaa ja rakkautta Lieselille, oli kello sitten mitä tahansa. Myös Lieselin paras ystävä Rudy vie palan sydäntäni.

Lukemisen tärkeyttä ei mielestäni voi koskaan korostaa liikaa, etenkään nykypäivänä. Pienelle Lieselille se osoittautuu pakokeinoksi välillä turhankin raskaasta elämästä. Vaikka kirja ei täysin uponnut minuun, suosittelen silti sen lukemista. Tarina on haastava ja ajatuksia herättävä. Ja myös melko ajankohtainen, jos ajattelee yhä mutkistuvampaa maailman tilannetta ja nationalistuneita maita.

Zusak, Markus - Kirjavaras

Otava, 2008 (englanniksi The Book Thief 2005)

Suom. Pirkko Biström

558 sivua

Ensimmäinen villapaitani

Villapaidan neulominen on ollut pitkäaikainen haaveeni ja minulla on ollut langat ostettuna valmiiksi jo useamman vuoden ajan. Vuodenaikaan nähden olen ehkä hieman myöhässä käsityöni kanssa, mutta ehdinpä vielä hetken käyttää sitä.

Valitsin ensimmäiseksi mallikseni helpon version, vaikka olenkin melko kokenut neuloja. Pohjana käytin tätä ohjetta. Työ on simppeli, koska siihen ei tule sivusaumoja ollenkaan, vaan paitaosa ommellaan suljettuna neuleena aina kainaloihin asti. Paita on ihanan ilmava ja "muodoton", koska sitä ei tarvitse kaventaa/leventää missään kohtaa. Koska käytössäni oli erilainen lanka, täytyi minun muokata ohjetta siihen sopivaksi. Tykkään myös resoreista, joten tein omaan paitaani ohjetta leveämmät joustinneuleet. Ja pidemmät hihat.

Tarvikkeet

600 g Novitan Seitsemän veljestä -lankaa

koon 4 pyöröpuikot (pituus 60 cm)

koon 4 neulepuikot (pituus 35 cm)

koon 4 sukkapuikot

neula

Luo pyöröpuikoille n. 160 silmukkaa käsialastasi riippuen (katso vinkki) ja neulo joustinneuletta *2 oikein, 2 nurin* 4 cm. Neulo sen jälkeen sileää neuletta n. 40 cm kainaloihin asti. Jaa puolet silmukoista neulepuikoille ja aloita takakappaleen neulominen. Neulo sileää neuletta n. 18 cm ja päättele sitten 30 keskimmäistä silmukkaa pääntietä varten. Neulo 4 cm sileää neuletta kummankin puolen pääntietä ja päättele hartian silmukat.

Neulo seuraavaksi etukappale. Neulo sileää neuletta n. 16 cm ja päättele jälleen keskimmäiset 30 silmukkaa. Neulo sen jälkeen 6 cm sileää neuletta kummankin puolen pääntietä ja päättele hartian silmukat. Neuloessa kannattaa olla tarkkana sen suhteen, että etu- ja takakappaleista tulee yhtä pitkät (minun paidassani 22 cm kainaloista).

Tee hihat. Luo sukkapuikoille 35 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (8+10+8+9). Neulo joustinneuletta *2 oikein, 2 nurin* 4 cm. Neulo sen jälkeen yksi kerros sileää ja lisää seuraavalla kerroksella työhön kaksi silmukkaa, yksi silmukka kerroksen alussa ja yksi kerroksen lopussa. Lisää sen jälkeen silmukoita samalla tavalla joka 8. kerros, kunnes hihan pituus on 45 cm. Lisää tämän jälkeen silmukoita joka 6. kerros yhteensä kolme kertaa. Tee viimeiset lisäykset joka 4. kerros yhteensä neljä kertaa. Päättele silmukat. Tee toinen hiha samalla tavalla. Hihani ovat 65 cm pitkät ja kainola-aukkoihin sopivat eli 21 cm leveät yläosastaan.

Päättele kaikki langat. Silmukoi molemmat olkasaumat yhteen (katso vinkki). Poimi pääntieltä etu- ja takakappaleen yhteensä 60 silmukkaa ja hartiaosien silmukat pyöröpuikoille. Neulo joustinneuletta *2 oikein, 2 nurin* 3 cm ja päättele neulos joustavasti (katso vinkki), päättele langat. Silmukoi hihat kainaloaukkoihin ja viimeistele työ höyryttämällä se kevyesti.

Vinkit

- Aloitussilmukoiden määrä riippuu käsialastasi; siitä miten löysää tai kireää neulosta neulot. Seitsemän veljeksen neuletiheydeksi on annettu 10 cm = leveys 18 silmukkaa, korkeus 26 kerrosta, mistä pystyy laskemaan oman silmukkamäärän.
- Resorista tulee kauniimpi ja napakampi, jos neulot oikeat silmukat niiden takareunoista.
- Hihoja tehdessä on helpointa pysyä kerroksissa ja lisäyksissä kartalla merkkaamalla ne paperiin tavallisella tukkimiehen kirjanpidolla. Lisäykset voi merkata esimerkiksi erivärisellä kynällä tai paksummalla viivalla.

- Koska tämä on ensimmäinen villapaitani, en tiennyt, miten yhdistää olka- ja hihasaumat nätisti. Käytin apuna kahta tutoriaalia: olkasaumat ja hihojen kiinnitys.

- Jotta pääntiestä ei tule kiristävä, se täytyy päätellä joustavalla päättelyllä. Siihen käytin ohjeena tätä.

Suomalainen liikennekulttuuri alamäessä

Tällä viikolla on jälleen yksi poliisin tehovalvontaviikoista, ja tarkkailun kohteena tällä kertaa ovat turvavöiden käyttö, puhelimen käyttö ajon aikana sekä suojatiekäyttäytyminen. Olen itse seurannut kauhistuneena suomalaisten muuttunutta ajotapaa viime vuosina, varsinkin sen jälkeen, kun sain itse ajokortin. Tuntuu, että kehitys on ollut huonompaan suuntaan sitten lapsuus- ja nuoruusvuosieni.

En suorittanut autokoulua heti täysi-ikäistyttyäni ja minulla on ollut ajokortti nyt puolitoista vuotta. Olen kuljettajana arka ja varovainen ja välillä on ollut pitkiäkin taukoja, kun en ole ajanut autoa ollenkaan (intissä ollessani ajoin puolen vuoden aikana kolme kertaa). Olen joidenkin mielestä turhankin tarkka liikennesäännöistä, mikä on näkynyt uhkarohkeana ohitteluna ja takapuskuriin liimaantumisena (vihaan silmittömästi sitä, että ajetaan takalasissa kiinni). Mielestäni kanssa-autoilijat ovat nykypäivänä välinpitämättömiä ja piittaamattomia. Autoa ajetaan erilaisten aineiden vaikutuksen alaisena, ajetaan hirveätä ylinopeutta, asennoituminen ajamiseen on se, että minä menen ensin ja muut tulevat vasta sitten. Vilkun käyttö on todella yliarvostettua, suojatie on tien vaarallisin osa, kännykkä pitää olla kädessä autonkin ratissa, turvavälit ovat olemattomat.

Talvi tuntuu olevan nykyään niin tuntematon käsite, ettei siihen osata enää varautua. Toissapäivänä sattui Kempeleessä ensin viiden auton ketjukolari. Kun tästä oli selvitty, olipa autoja yhtäkkiä peräkkäin 21. Syyksi arvellaan autojen liian pieniä turvavälejä.

Toinen esimerkki, jota todistin itse, tapahtui eilen iltapäivällä pahimpaan ruuhka-aikaan keskusta-alueella liikennevaloissa. Kuorma-autoyhdistelmä oli hyytynyt mäkeen, eikä päässyt eteenpäin ja tukki näin melko tehokkaasti liikenteen. Päättipä siinä joku viisas taksikuski, ammattiautoilija, asiakas kyydissään lähteä puikkelehtimaan tämän rekan ohi kohti vihreänä palavia liikennevaloja. Tuntuu, että aina on niin kauhea kiire ja kaikkialle olisi päästävä heti, että unohtuu se tosiasia, että jos siinä ylinopeutta ajaessaan törmää johonkin, saattaa matka viivästyä vielä enemmän kuin jos ajaisi nopeusrajoituksen mukaan. Tai jos alkoholin tai jonkin muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena satuttaa jotakuta muuta kuin vain itseään.

Autoilu on mielestäni taitolaji, johon jokaisen tulisi panostaa. On hienoa huomata, kun välillä ajaa hiljempaa ja perässä tulee autoja, että jotkut osaavat vielä jättää sen turvavälin. Meillä kaikilla tielläliikkujilla on suuri vastuu itsestä ja muista, eikä sitä tule väheksyä. Jos siihen matkaan varaisi vaikka kymmenen minuuttia enemmän aikaa ja ajaisi viisikin kilometriä hiljempaa kuin normaalisti, ajaisi sosiaalisesti toisia kunnioittaen, niin liikennekulttuurimme voisi olla parempi. Täytyy myös muistaa kasvatuksen merkitys. Se pieni ihmisen alku siellä takapenkillä imee valtavasti vaikutteita vanhemmilta, myös ajamisesta ja liikennekäyttäytymisestä.

Toivon, että tämä kehitys ei jatku ja pyrin omalla ajamisellani vaikuttamaan asiaan. Niin kuin kaikissa muissakin isoissa asioissa, niin myös tässä suuri voima kasvaa pienistä puroista. Toivottavasti autoilija kerrallaan suunta on ylöspäin.

Maria Turtschaninoff - Maresin voima

"Neidoksi varttunut Maresi lähtee Menoksen saarelta, tutusta ja rakkaasta luostaristaan. Hän taivaltaa rohkeasti kohti Rovasin provinssia ja pohjoista kotikyläänsä, josta hänet aikoinaan lähetettiin nälänhätää pakoon. Luostarin sisaret ovat varustaneet Maresin paitsi vankoilla tiedoilla ja taidoilla myös pussillisella hopearahoja, jotta hän voisi toteuttaa haaveensa: perustaa koulun kotiseutunsa tytöille.

Perillä perhe ottaa tyttären avosylin vastaan, mutta sopeutuminen ei ole helppoa. Maresi poikkeaa aivan liikaa Rovasin muista nuorista naisista, joiden tulevaisuus on viitoitettu. Kaikkien elämää vaikeuttaa käskynhaltijan, nadórin mielivalta, jolle köyhä ja tietämätön kansa ei mahda mitään. Mutta Maresin oppineisuus ja voima tulevat ennen pitkää käyttöön, kun hiuksia nostattava tarina etenee.

Vahvaan päähenkilöön tutustuttiin Punaisen luostarin kronikoita -trilogian aloittaneessa Maresissa, joka sai Finlandia Junior -palkinnon 2014. Kirja ja sen itsenäinen jatko-osa Naondel ovat saaneet ylistävän vastaanoton sekä Suomessa että monessa muussa maassa."

Maresin voima on Punaisen luostarin kronikoita -trilogian päätösosa ja loppu myös Maresin tarinalle. Trilogian keskimmäinen osa ei kerro Maresista, joten hänen tarinansa kahdella osalla on välissään viisi vuotta. Luin ensimmäisen osan heti sen julkaisun jälkeen, joten osa sen tarinasta oli jo päässyt minulta unohtumaan, mutta onneksi sitä hieman valotetaan tässäkin kirjassa. Kirja siis kertoo 17-vuotiaasta Maresi-nimisestä tytöstä/nuoresta naisesta, joka on ollut poissa kotoaan kahdeksan vuotta. Hän lähti aikoinaan kotoaan pakoon nälänhätää kaukaiselle Menoksen saarelle, jonne on pääsy vain naisilla. Vietettyään saarella vuosia ja koettuaan siellä paljon hän palaa takaisin kotiinsa, unelmanaan opettaa kylänsä tytöille saman, mitä oppi saarella. Vastaanotto on tietysti sydämellinen, mutta huomatessaan maansa ja kylänsä todellisen tilan Maresi masentuu. Kouluidea ei ota tuulta siipiensä alle, kaiken ajan vie raskas ruumiillinen kodinhoito ja ahneen nadórin miehet ahdistelevat kyläläisiä sekä rahallisesti että fyysisesti. Kunnes asiat alkavat muuttua odottamattomalla tavalla. Enempää en halua juonesta paljastaa, etten tule paljastaneeksi liiaksi kaikkea.

Kirjan tarina on puettu hienosti lukijan ja päähenkilön vuoropuheluksi. Kirja koostuu useista Maresin luostariin lähettämistä kirjeistä, joissa hän kertoo kahden ensimmäisen vuoden vaiheistaan luostarin sisarille. Kirjaa lukiessa tulee auttamatta imaistuksi Maresin maailmaan ja tuntuu, että on osallisena tarinan tapahtumissa. Henkilöt ovat sympaattisia ja aitoja. Tarinassa kuvataan mielestäni hyvin ihmisluonne, sen hyvyys ja julmuus. Millainen peto ihminen voikaan olla toiselle ja toisaalta mihin urotekoihin ihmiset ovat pyytteettömästi valmiita rakkaiden ihmistensä tähden.

Tarinan juoni on sinänsä arvattava, koska on kuitenkin kyseessä päätösosa. Mutta millaisten juonenkäänteiden kautta siihen kuljetaan, se on eri asia. Turtschaninoff on kirjoittajana erinomainen ja täysin ansainnut palkintonsa. Juonikuviot eivät ehkä olleet niin "hiuksia nostattavat" kuin olin odottanut, mutta hurjat ja ennalta-arvaamattomat kuitenkin. Erityisesti lopetus lämmitti sydäntäni ja mielestäni tarina päättyy juuri oikealla tavalla. Erityismaininnan haluan antaa kirjan takakannen kuvitukselle, joka on mielestäni hieno. Myös kirjan sisäkannessa oleva kartta on kaunis.

"Kunnioitettu sisar O, minun täytyy kirjoittaa sinulle kuin kiireessä, kuin sinä muka saisit jo piankin kirjeeni ja minä sinun vastauksesi. En ole toistaiseksi kuullut teistä mitään. Mutta kirjeeni eivät kai ole vielä ennättäneet perille. Kaipaan sinun läheisyyttäsi ja hyviä neuvojasi kipeämmin kuin koskaan. Voi, miksi minun täytyy olla näin kaukana teistä?"

(Sivulta 134)

Turtschaninoff, Maria - Punaisen luostarin kronikoita 3: Maresin voima

Tammi, 2018 (käsikirjoitus ruotsiksi Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret 2018)

Suom. Marja Kyrö

383 sivua

Mennyt kuukausi - Helmikuu

Helmikuu hurahti ohi yhdessä vilauksessa ja jo ollaan maaliskuun puolella. Haluan hiukan tiivistää tunnelmia menneeltä kuukaudelta ja suunnata katsetta myös tulevaan.

Helmikuussa tuli kuluneeksi kaksi kuukautta kotiutumisestani intistä. Olen onneksi päässyt heti työelämään mukaan ja uudessa työpaikassanikin tuli täyteen kuukausi. Työ rytmittää arkea ja olen saanut luotua itselleni uudelleen rutiinit siviiliarkeen. Kuukauden aikana aika kului pääsääntöisesti vuorotyöhön totutteluun. Töistä, kun kotiin pääsi, niin ei sitä kauheasti riittänyt intoa mihinkään suurempiin urotekoihin. Pääsääntöisesti vapaa-aika kului lukemalla. Osui minulle myös yksi viikko (palkatonta) talvilomaakin, ja se kului siivoillessa ja kämppää järjestellessä.

Viime kuussa jatkoin vuoden vaihteessa aloittamaani projektia, jossa minulla on tarkoituksena lisätä ruokavaliooni enemmän kasviksia ja vähentää lihansyöntiä. Olen alkanut pitää yhden tai kaksi kasvisruokapäivää viikossa, ja tähän mennessä se on onnistunut hyvin. Olen löytänyt hyviä reseptejä, joita tulen käyttämään jatkossakin. Reseptejähän ei toki voi koskaan olla liikaa, ja jos hallustasi löytyy mielestäsi jakamisen arvoinen ohje, laita se toki tulemaan.

Minua on tämän kuukauden vaivannut sellainen itsetutkiskelun paine, joka saattaa osin johtua uudesta elämäntilanteestani. Voit lukea siitä enemmän tästä postauksesta. Ajatukseni ovat hiukan selkiytyneet ja katsonkin tulevaisuutta jälleen valoisammin. Olen kiitollinen viime kuusta siihen, että minut on otettu uudessa työpaikassani niin hyvin vastaan.

Helmikuun luetut kirjat
Ahern, Cecilia - Yllätysvieras
Järvelä, Jari - Kosken kahta puolta
Moyes, Jojo - Kuinka painovoimaa uhmataan
Suhonen, Ville - Ompelijatar: Martta Koskisen kuolema ja elämä

Mitä maaliskuuhun tulee, voisin listata muutaman asian, jota odotan siltä erityisesti:

Savityökurssi. Paikallinen kansalaisopisto järjestää tässä kuussa saven valantakurssin, jossa pääsee tekemään savesta mitä mielii. Opiskelutunteja on yhteensä 18 ja ne jakautuvat kolmelle eri päivälle kahtena viikonloppuna. Kurssilla käytettävä savi on kuulemma uunin ja astianpesukoneen kestävää, joten siitä voi valmistaa astioita, mistä olen todella innoissani. Mielessäni pyöriikiin jo paljon, mitä haluaisin siitä tehdä.

Robin Hobbin Narri ja Näkijä-trilogian toinen osa ilmestyy suomennettuna. Olen ihastunut tähän sarjaan luettuani Hobbin ensimmäisen trilogian, Näkijän tarun. Hobb on kirjoittanut kolme erillistä trilogiaa, joiden tarinat nivoutuvat yhteen yhdeksi isoksi sarjaksi.

Valon määrä. Kevättä ja kesää kohti ollaan koko ajan matkalla ja valon määrä kasvaa hurjaa tahtia. Kyllä se on ihanaa, kun aurinko paistaa ja lämmittää!

Huvila ja Huussi- tv-sarja. Suosittu Huvila ja Huussi- tv-sarja tekee paluun ja sitä on odotettu! Sormet syyhyten odotan jo, että se alkaisi. Varmasti on jälleen luvassa mitä hienoimpia ja inspiroivimpia muutoksia.

Laskiaispullat mansikkahillolla

Pääsiäisen lähestyessä on jälleen hetki aikaa nauttia laskiaisesta ja laskiaispullista. Meillä kotona tykätään enemmän mansikkahillotäytteisistä pullista, joten tässä ohje niihin. Kardemummaa olen laittanut reilusti, koska se on yksi suosikkimausteistani, mutta miedommasta mausta pitäville riittää yksi ruokalusikallinen.

20 kpl

200 g voita tai margariinia

5 dl maitoa

50 g tuorehiivaa tai 2 pss kuivahiivaa

2 dl sokeria

ripaus suolaa

2 tl vaniljasokeria

2 rkl kardemummaa

1 kananmuna taikinaan ja 1 voiteluun

n. 15 dl vehnäjauhoja

raesokeria

mansikkahilloa

3-4 dl vispikermaa

sokeria maun mukaan

(tomusokeria)

Aloita pullataikinan valmistus sulattamalla rasva mikrossa. Lämmitä sen jälkeen maito sen mukaan kumpaa hiivaa käytät. Jos käytät tuorehiivaa, lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Jos käytössäsi on kuivahiiva, maidon tulisi olla 43 °C eli hiukan polttaa. Liota tuorehiiva lämpimään maitoon, lisää sokeri, suola, vaniljasokeri, kardemumma ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Kuivahiivaa käytettäessä sekoita se pariin desiin vehnäjauhoja ja sekoita muiden edellä mainittujen aineiden kanssa maitoon. Tämän jälkeen lisää suurin osa (n. 7-8 dl) jauhoja taikinaan muutamassa erässä ja aloita sen alustaminen. Lisää sulatettu rasva ja jatka taikinan alustamista. Lisää niin paljon jauhoja kuin on tarvetta. Taikinan tulisi olla pehmeää, mutta irrota kädestä ja kulhon reunoista. Anna valmiin taikinan levätä vedottomassa paikassa niin, että se kohoaa kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 20 osaan ja pyörittele pulliksi. Nostata pullia lämpimässä vedottomassa paikassa n. 30-40 min. Itse tiedän tuotteiden nousseen tarpeeksi, kun niihin kevyesti painettu jälki ei kohoa enää ylös. Voitele pullat ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225-asteisessa uunissa 8-12 minuuttia. Jäähdytä.

Leikkaa pullista "hatut". Vaahdota kerma vaahdoksi ja mausta makusi mukaan sokerilla (n. reilulla ruokalusikallisella tulee melko makea vaahto). Lusikoi mansikkahilloa pullien keskelle ja pursota/levitä kermavaahtoa hillon päälle. Laita hattu päälle ja siivilöi halutessasi päälle vielä tomusokeria. Nauti maitolasillisen kera.

Kuka minä olen?

Tämä kysymys on hyvä jokaiselle pohdittavaksi aika ajoin, ja minulla se on pyörinyt viime ajat melko tiuhaan ajatuksissa. Minä, toistaiseksi vielä nimettömänä pysyttelevä, ihminen olen 21-vuotias naisen alku. Olen epävarma ja -tietoinen siitä, mitä elämältäni haluan. Mahdollisuuksia on niin monia ja toisaalta niin vähän. Olen aina viime aikoihin asti tiennyt, mitä haluan elämältäni. Pääsin peruskoulun jälkeen opiskelemaan sinne, minne halusin, valmistuin sieltä ja suoritin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen, joka on ollut haaveenani jo yläkouluajoilta asti. Nyt kotiuduttuani ja aloitettuani uuden työn olen alkanut pohtia jälleen tulevaisuutta. Mitä teen elämälläni?

Olen koulutukseltani leipuri-kondiittori ja ylioppilas. Olen kiltti kympin tyttö, joka repäisi ja suoritti naisten vapaaehtoisen asepalveluksen, vaikkei kovin moni sitä uskonutkaan (joskus itsekin epäilin päätöstäni). Kotiutuessani olin samaan aikaan sekä tyytyväinen että pettynyt siihen, että lähdin inttiin. Toisaalta en saanut armeijasta sitä, mitä sieltä etsin, mutta toisaalta koin paljon ainutkertaisia asioita, joista voin olla vain kiitollinen. Sain hyvän koulutuksen, ystäviä ja lisää kanttia, toisaalta koin syrjintää ja vähättelyä, olin ulkopuolinen ja ei-toivottu, kehoni ei aina kestänyt. Mutta niinhän sitä on sanottu, että intti on elämän parasta ja kauheinta aikaa. Ja toisaalta sellaistahan elämä on; välillä aurinko paistaa ja toisinaan tulee kuraa niskaan ihan urakalla.

Tällä hetkellä olen töissä paikallisessa leipomossa määräaikaisessa työsuhteessa, joka päättyy syksyllä. Siihen asti on elämäni jotenkin suunniteltu. Mutta mitä sitten? Asuinkunnassani ja sen lähiympäristössä alani työt ovat kiven alla; tämäkin työpaikka oli onnen kantamoinen. Toisaalta myös jatko-opiskelu vielä kiinnostaisi, mutta olen epävarma siitä, minne suuntaisin. Elintarviketiede sinänsä kiinnostaa minua ja siitä voisi olla työssäni hyötyä, mutta sitä opetetaan vain Helsingin yliopistossa Viikin kampuksella. Minulla on todella korkea kynnys lähteä Helsinkiin. Näen jo painajaisia sen liikenteestä. Tällä hetkellä minua kiinnostaisi kaikkein eniten kirjallisuustiede Tampereen yliopistossa, mutta eräs lähisukulaiseni on sitä mieltä, että filosofian maisteri ei ole mikään ammatti, enkä tee sillä koulutuksella mitään. Tottahan se on oma valintani, mitä elämälläni teen, mutta tuntuu ikävälle, ettei haaveni saa hyväksyntää. Kolmantena urahaaveenani on leipurin tai kondiittorin ammattitutkinto, jonka jälkeen voisin tehdä töitä vaikka omassa yrityksessä. Toisaalta olen pohtinut myös opetustöitä, mutta olen sellainen "kädet savessa"-tyyppi, että tykkään itse ennemmin tehdä kuin katsella vierestä. Olen myös tuskaillut sen ajatuksen kanssa, että jos haluankin yliopistoon opiskelemaan, kannattaisiko minun hakea jo nyt keväällä yhteishaussa vai vasta ensi vuonna tai joskus myöhemmin.

Leipominen on ollut minulle jo ala-asteelta asti unelma-ammatti, ja nyt tuntuu, että heitän hyvän koulutukseni hukkaan, jos en teekään alani töitä, vaan alan opiskelemaan vaikka kirjallisuutta. En näe selkeästi sitä, missä haluan olla esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden päästä, vaikka joskus se oli minulle päivänselvää. Olen joskus leikitellyt ajatuksella omasta leipomosta, mutta tällä hetkellä se ei ole ajankohtaista. Ehkä myöhemmin, kun elämä on vakiintuneempi. Mutta koska on se hetki? Välillä tuntuu, että pää halkeaa, kun pohdin näitä ja pyörittelen asioita ensin toiseen suuntaan ja sitten takaisin. Onko muita samassa tilanteessa olleita/olevia? Kaikki vinkit ja ohjeet otetaan ilolla vastaan.