11. syyskuuta 2019

Varrettomat villasukat

Syyskylmien saapuessa alkaa jälleen kaipaamaan villasukkia. Ihastuin tähän ideaan varrettomista/nilkkapituisista villasukista selatessani käsityökirjoja. Idea on jo muutamia vuosia vanha, mutta edelleen hauska ja toimiva. Omissa sukissani hieman erilaista jujua tuo liukuvärjätty lanka, muutoin ne neulotaan samalla tavalla kuin tavalliset villasukat.

Tarvikkeet
150 g Novita Joki -lankaa
koon 4 sukkapuikot (tai oman käsialan mukaan)
neula

Luo sukkapuikoille 48 silmukkaa ja jaa silmukat neljälle puikolle (joka puikolle 12 silmukkaa). Neulo suljettuna neuleena kahdeksan kerrosta joustinneuletta.

Aloita kantatilkku neulomalla 1. puikon silmukat 4. puikolle. Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ, nosta 1. silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ, *nosta 1. silmukka neulomatta, neulo 1 silmukka*, toista kerroksen loppuun. Toista näitä kerroksia 12 kertaa eli työhösi tulee yhteensä 24 kerrosta. Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset.

Jatka kantapohjassa samaa vahvistettua neuletta kuten aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta, kunnes vasemmalla puikolla on jäljellä yhdeksän silmukkaa. Tee ylivetokavennus ja käännä työ. Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo kuusi silmukkaa nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo, kunnes vasemmalla puikolla on kahdeksan silmukkaa jäljellä ja tee ylivetokavennus. Jatka näin, kunnes sivusilmukat loppuvat. Keskisilmukat eli kahdeksan silmukan ryhmä pysyvät samana koko ajan. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat kahdelle puikolle. Poimi lisäksi puikoille molemmista kantalapun reunoista 12 silmukkaa ja lisäksi yksi silmukka puikkojen välistä (yhteensä 17 silmukkaa). Neulo kantalapun reunoista poimitut silmukat ensimmäisellä kerroksella kiertäen oikein. Työssä on nyt 58 silmukkaa.

Neulo kiilakavennukset seuraavasti: Neulo 1. puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen ja 4. puikon alussa kaksi ensimmäistä silmukkaa ylivetäen yhteen. Neulo yksi välikerros, tee kavennukset, neulo kaksi välikerrosta, tee kavennukset, neulo kolme välikerrosta, tee kavennukset, neulo neljä välikerrosta ja tee viimeiset kavennukset. Nyt työssä on 48 silmukkaa.
Jatka sileää neuletta, kunnes pikkuvarvas peittyy (pohjan pituus on n. 20 cm).

Aloita kärkikavennukset. Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa kaksi silmukkaa yhteen (neulo neljä silmukkaa, kaksi silmukkaa yhteen, neulo neljä silmukkaa, kaksi silmukkaa yhteen). Neulo neljä välikerrosta. Neulo taas jokaisen puikon keskellä ja lopussa kaksi silmukkaa yhteen (neulo kolme silmukkaa, kaksi silmukkaa yhteen, neulo kolme silmukkaa, kaksi silmukkaa yhteen). Neulo kolme välikerrosta. Jatka näin, kunnes jokaisella puikolla on kaksi silmukkaa. Välikerrosten määrä on sama kuin kavennettujen silmukoiden välissä olevien silmukoiden määrä. Katkaise lanka, pujota se jäljelle jääneiden silmukoiden läpi neulalla ja päättele. Neulo toinen sukka samoin. Höyrytä kevyesti.

Vinkit
- Novitan Joki -langalla on puikkosuositus 5. Laske oman käsialasi mukaan itsellesi sopivat puikot. Minulla on hieman löysä käsiala, joten käytin pienempiä puikkoja.
- Joki -lanka on huovutukseen soveltuvaa ja se huopuu pesukoneessa pestynä. Valmiit sukat kannattaa pestä käsin, jos haluaa välttää huopumisen.
- Itse suosin villasukissa vahvennettua kantapäätä, koska se kestää kulutusta paremmin. Kantapään voi tehdä myös sileällä neuleella. Neulo oikealla puolella oikeaa ja nurjalla nurjaa. Nosta kerroksen ensimmäinen silmukka aina neulomatta. Neulo kantalappu muutoin samalla tavalla.

6 kommenttia:

  1. Hei. Tämähän on loistava idea! Miten ei ole tullut edes mieleen. Teininkin saisi näin varmaan pitämään villasukkia kun ei ole varsia. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin tuli pieni vau-efekti, kun löysin tämän ohjeen. :) En ollut tajunnut aiemmin, että myös villasukat voisivat olla näin lyhytvartiset. Kätevät!

      Poista
  2. Ompas hauska idea :D En ole koskaan nähnyt tuollaisia :)

    https://pieniruskeatytto.com/

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut varrettomia villasukkia noin 20 vuotta. Olen selvästikin ollut aikaani edellä. Pyysin mieheni mummoa tekemään minulle jo aikoinaan varrettomia villasukkia etteivät ne näy lyhytvartisista nilkkureista. Sen jälkeen olen teetättänyt niitä itselleni ja nykyään neulon itsekin.

    Tekemäsi liukuväriset ovat kauniit.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!