9. joulukuuta 2019

Koiran purunaru

Tässä helppo ja yksinkertainen ohje, jolla teet koirasi tai ystäväsi koiran onnelliseksi. Itse tehty purunaru. Hyödynsin tähän vanhat farkkuni, joihin oli tullut reikä. Farkku on kankaana kestävää, mikä on hyvä tällaisessa lelussa, jota paljon vedetään. Pidempi naru on 60 cm pitkä ja lyhyempi 30 cm.


Tarvikkeet
vanhat farkut
viivotin/mittanauha
sakset
maalarinteippiä
ompelulankaa
ompelukone

Katkaise puntti haarasauman korkeudelta. Pidempään naruun tarvitaan n. 80 cm pitkät kangassuikaleet ja lyhyempään n. 50 cm pitkät. Leikkaa farkkujen punteista saumat pois. Voit halutessasi leikata puntista tasalevyisen, mutta itse käytin puntin sinällään, jolloin kangas oli lahkeesta 15 cm leveä ja ylhäältä reiden kohdalta 21 cm leveä. Jaa kangas kolmeen osaan pituussuunnassa. Jos suikaleesi ovat erilevyiset ylhäältä ja alhaalta, älä letitä kaikkia suikaleita samoin päin, vaan käännä yksi suikaleista niin, että leveämpi pää on erisuuntaan kuin kaksi muuta. Tällöin narusta tulee tasapaksu ja kestävämpi.
Kiinnitä suikaleet maalarinteipillä pöytään tai lattiaan. Jätä pieni häntä, jotta palmikko on helpompi päätellä ja ommella kiinni. Palmikoi naru ja jätä myös lopetukseen pienet pätkät vapaaksi. Päättele palmikon päät ompelemalla ompelukoneella edestakaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!