Viisi kirjailijaa, joiden kirjat kuvaavat minua lukijana

Löysin tämän kyseisen idean täältä, Lukuisan blogista, missä tarkoituksena on valita viisi kirjaa, jotka kuvaavat itseä lukijana. Mutta muunsin sitä hieman omaan tarkoitukseeni sopivaksi, kun tajusin, etten mitenkään pystyisi valitsemaan vain viittä kirjaa, jotka kuvaavat minua. Niinpä valitsin viisi kirjailijaa, joiden tuotannossa on kirjoja, jotka kertovat minusta lukijana. Listani tulee tässä.

1   Salla Simukka
Kaikki Salla Simukan kirjat ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, mutta suurimman niistä teki Lumikki-trilogia. Simukka kuvaa hyvin erilaisuutta ja tietä itsensä löytämiseen. Pidän myös valtavasti hänen tyylistään ja tarinankerrontatavastaan. Tarinat aukeavat pikkuhiljaa kirjan edetessä, kun kertoja paljastaa henkilöistä ja heidän taustoistaan pieniä vihjeitä tipottain.

2   Kristiina Vuori
Kristiina Vuorelta on ilmestynyt tähän mennessä kahdeksan romaania, ja olen pitänyt kaikista. Kirjat kertovat vahvoista naisista, joiden on täytynyt selviytyä tavalla tai toisella omin avuin elämässä aikana, jolloin nainen on ollut miestä varten. Juuri historian kuvaus ja aistivoimainen kerronta ovat Vuoren vahvuuksia. Pidän paljon historiallisista ja romanttisista romaaneista.

3   Elina Rouhiainen
Jos minun pitäisi valita kirjallisuuden genre, jota eniten luen, se olisi fantasia. Se on viime vuosina jäänyt vähemmälle, mutta rakastan silti edelleen hyviä fantasiakirjoja. Ja niistä yksi suurimpia suosikkejani on Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja. Myös tästä löytyy romantiikkaa ja nuori itseään etsivä nainen, joka on samaan aikaan äärettömän vahva, mutta silti niin rikki.

4   Jojo Moyes
Jojo Moyes on mielestäni kirjailija, johon kaikkien tulisi tutustua, niin upea hän on. Erityisesti rakastan hänen kerrontatyyliään. Kirjoja lukiessa tunteet menevät täydellistä vuoristorataa, ja välillä itketään ilosta ja toisinaan surusta. Kirjojen hahmot ovat myös ihanan monitasoisia, ja eräällä tavalla pidän eniten henkilöhahmoista, jotka ovat epätäydellisiä, rikkinäisiä, epävarmoja... Normaaleja ihmisiä. Moyesilla on ilmeisesti melko paljon vielä suomentamatonta tuotantoa, jota odotan innolla.

5   Väinö Linna
Väinö Linna edustaa täysin toisentyyppistä kirjallisuutta mitä aikaisemmat, mutta on silti vienyt palan sydämestäni. Etenkin Täällä Pohjantähden alla-trilogia. Historia, erityisesti Suomen historia, kiinnostaa minua, ja Linnan kirjat ovat oivia kuvauksia siitä. Myös teemoiltaan ne koskettavat minua. Linnan kuvaus suomalaisuudesta on edelleen tosi.

Mitkä ovat sinun viisi kirjailijaasi/kirjaasi, jotka kuvaavat sinua lukijana?

Linkkaa blogisi!

Kuten yleensä näissä tämäntyyppisissä postauksissa, etsin itselleni uutta luettavaa ja seurattavia blogeja. En etsi mitään tietynlaista, vaan olen kaikille aiheille avoin.

Joten pidemmittä puheitta, jos pidät omaa blogia, linkkaa se kommentteihin postauksen alle pienen esittelyn kera. Valitsen linkattujen blogien joukosta omat suosikkini ja jaan ne teidän kanssanne myöhemmin. Aikaa linkin laittamiseen on 30.6. asti. Otathan huomioon sen, että jos valitsen blogisi, saatan lainata sieltä jotakin kuvaa/banneria blogisi esittelyä varten.

Kiitos osallistumisestasi!

Uutuuskirjat, joita odotan

Syksyä kohti, kun mennään, ovat kustantajat jälleen julkaisseet kataloginsa tulevista uutuuskirjoista. Uutuuksien määrä on aivan valtava, ja poimin joukosta kirjat, joita odotan aivan erityisesti.

Toukokuu

S & S Urst - Kontakti (Otava)
Kontakti on trilleritrilogian avausosa, jonka takana ovat Siri Kolu ja Salla Simukka. Kirja kertoo "kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön – ja tappava".

M & U Susimetsä - Kuninkaan rakuunat #2: Kuriirin viitta (Otava)

Suositun Kuninkaan rakuunat-sarjan toinen osa.

Kesäkuu

Heli Galliano - Lintutyttö (Otava)
Jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Kyyhky ja susi-kirjalle. Renessanssin aikaiseen Eurooppaan sijoittuva romanttinen sarja.

Heinäkuu

Kerstin Gier - Pilvilinna (Gummerus)
Pilvilinna on huippusuositun Kerstin Gierin uusin nuortenromaani, joka kertoo 17-vuotiaasta Fannysta, joka on palkattu hotelli Pilvilinnaan apulaiseksi. Hotelli herää eloon kerran vuodessa uutena vuotena kuuluja uudenvuodenjuhliaan varten. Hotellissa työskennellessään Fanny kiinnittää huomiota sen eriskummallisiin vieraisiin. "Pilvilinna on hurmaavan hyväntuulinen kertomus, jossa on aimo annos vanhan ajan tyttöromaanin viehätystä ja satumaista lumoa."

Petra Tanninen - Erityisen herkkää elämää (Otava)
Erityisen herkkää elämää sisältää tuokiokuvia erityisherkän ihmisen sisäisestä maailmasta. Kirja on suunnattu erityisherkille, ja sen tarkoitus on tarjota vertaistukea.

Elokuu

Paula Havaste - Vierashuoneet (Gummerus)
Vierashuoneet kertoo nuoren perheen elämästä 1950-luvun Neuvosto-Eestissä. Perhe on perustamassa omaa majataloa. Ajat ovat vaikeat, ja "koko ajan saa olla tarkkana ja huolehtia siitä, että teot, sanat ja ilmeet ovat annetun aatteen mukaisia". Etenkin perheen äidillä, Viljalla, on eniten salattavaa.

Raija Oranen - Manu (Otava)

Ylistetyn Raija Orasen kuvaus Mauno Koiviston elämästä.

Johanna Valkama - Jäävuonon Ruusu (Otava)

Metsän ja meren suku-sarjan neljäs osa.

Julian Fellowes - Loiston päivät (Otava)

"Downton Abbeyn tekijän nostalgiaa tihkuva, herkullinen kuvaus brittiläisen yläluokan viimeisistä loiston ajoista. Selvittely vie 1960-luvun Lontooseen, jossa aristokraattiset vanhemmat etsivät yläluokkaisia sulhasehdokkaita tyttärilleen. Damian Baxter – röyhkeä nousukas valmisvaatteissa – ei kuulu heihin. Mutta naiset eivät voi vastustaa häntä."

Syyskuu

Mikko Kamula - Tuonela (Gummerus)
Metsän kansa-sarjan kolmas osa.

Jojo Moyes - Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia (Gummerus)

Tarinakokoelma, joka sisältää 11 romanttista tarinaa. Kirja kertoo "ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteessä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa".

Robin Hobb - Narri ja Näkijä #3: Salamurhaajan kohtalo (Otava)

Odotettu päätösosa Narri ja Näkijä-trilogiaan.

Onko sinulla jokin kirja, jota odotat aivan erityisesti? 

Kaisa-Maria Tölli - HÄIRIÖ! Nainen intissä

"Naisten kynnys hakeutua varusmiespalvelukseen on korkea, mikä johtuu vääristyneistä asenteista ja tiedon puutteesta. Intissä pärjäävä nainen on huippukuntoinen ja paksunahkainen "hyvä jätkä", joka ei valita ja suhtautuu häirintään huumorilla. Naiset vaikenevat ikävistä kokemuksistaan, sillä he pelkäävät leimautuvansa heikoiksi silmätikuiksi.

HÄIRIÖ! on ensimmäinen kattava tietokirja suomalaisnaisista armeijassa. Se haastaa puolustusjärjestelmän tasa-arvoisuuden ja ajankohtaisuuden ja tarjoaa teräviä näkökulmia varusmiespalveluksen uudistamiseksi. Yli puolet naisista kokee varusmiespalveluksessa kiusaamista ja kärsii rasitusvammoista. Jopa yli neljännes naisista kokee seksuaalista häirintää. Sama osuus keskeyttää palveluksensa. Myös yksinäisyys, ulkopuolisuuden kokemus ja jatkuva riittämättömyyden tunne ovat osa naisvarusmiesten arkea. Miten tämä ilmenee, ja miksi näin on? Entä mitä muutoksen aikaansaaminen vaatii?

Kaisa-Maria Tölli on kasvatustieteen tohtori ja reservin luutnantti. Hän on väitellyt lottien selviytymisestä sodassa, toiminut tutkijana Puolustusvoimissa ja vapaaehtoisissa maanpuolustusjärjestöissä sekä rauhanturvaajana Kosovossa. Lisäksi hän on ollut perustamassa ministeri Elisabeth Rehnin elämäntyötä jatkavaa turvallisuuspoliittista ajatushautomoa.

Teoksen esipuheen on kirjoittanut Elisabeth Rehn. Maailman ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä hän oli keskeisessä roolissa edistämässä naisten pääsyä varusmiespalvelukseen ja rauhanturvaajiksi."

Mikäli olet lukenut oman inttiaiheisen postaukseni, tiedät, että tämä aihe on minulle edelleen kipeä. Osittain siitä syystä luin tämän kyseisen kirjan. Kirjan kirjoittaja ja haastattelija Kaisa-Maria Tölli on itsekin suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen vuosina 2011-2012 ja kokenut siellä monien muidenkin naisten tapaan syrjintää ja kiusaamista. Kuten jo kirjan takakansi teksti kertoo, hyvin moni naisvarusmies kohtaa palveluksessaan epäasiallista kohtelua.

Tölli haastatteli kirjaa varten 52 naista ja viittä miestä, jotka ovat suorittaneet palveluksensa vuosien 1996-2017 välisenä aikana useissa eri joukko-osastoissa ja -yksiköissä. Lähes kaikki haastateltavista (yhteensä 50) on saanut johtajakoulutuksen ja 9 kk:n miehistöön kuuluu seitsemän haastatelluista. Vaikka otanta on laaja, olisin toivonut, että miehiä ja miehistöön kuuluvia naisia olisi ollut enemmän. Haastateltavat henkilöt esiintyvät kirjassa nimettöminä ja heidän palvelusvuottaan ei kerrota, ainoastaan Tölli esiintyy omalla nimellään. Kirja sisältää myös katkelmia hänen inttipäiväkirjastaan.

Tölli käsittelee aihetta monipuolisesti ja jaottelee eri epäasiallisen käyttäytymisen muodot omiin lukuihinsa (esimerkiksi syrjintä, häirintä, seksuaalinen häirintä). Etenkin naissotilaiden historiaa ja merkitystä käsittelevät luvut ovat mielestäni mielenkiintoisia. Haastateltavien tarinat ovat samaan aikaan sekä karun kylmääviä että lohdullisia, koska niihin pystyy täysin samaistumaan ja tajuamaan, ettei olekaan yksin oman kokemuksensa kanssa. Ne myös antavat realistisen kuvan armeijasta heille, jotka sinne ovat menossa tai suunnittelevat sitä. Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on vain vähän tietoa Puolustusvoimien sivuilla. Tietoa on etsittävä itse muualta, kuten esimerkiksi inttiblogeista ja -keskustelufoorumeilta, mikä on väärin. Vaikka armeijasta odotetaan rankkaa, monelle se tulee silti yllätyksenä.

On toki naisia, jotka eivät ole kokeneet minkäänlaista epäasiallista käyttäytymistä palveluksensa aikana, mutta valitettava tosiasia on, että heitä, jotka sitä ovat kokeneet, on enemmän kuin heitä, jotka eivät. Tölli esittelee kirjassaan varteenotettavia ehdotuksia varusmiespalveluksen parantamiseksi, joiden toivon toteutuvan edes jossain muodossa.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja sen julkaisu viime syksynä aiheutti melkoisen mylläkän. Se on kattava kokonaiskuva naisten vapaaehtoisen asepalveluksen nykytilanteesta. Ainoan miinuksen joudun antamaan kirjoitusvirheistä, jotka vievät aina mielestäni hitusen kirjan uskottavuutta.

Tölli, Kaisa-Maria - HÄIRIÖ! Nainen intissä

Docendo, 2018

336 sivua

Mennyt kuukausi - Toukokuu

Toukokuu oli säidensä puolesta todella vaihteleva, ja kesäisistäkin lukemista päästiin nauttimaan. Viime aikoina aurinko on pysynyt melko visusti pilven takana piilossa, mutta pikkuhiljaa se alkaa sieltä jälleen hiipiä esiin. Toisaalta aurinko ja lämpö ovat olleet hyviä, mutta toisaalta vesisade on virkistänyt mukavasti.

Kuukauden suurin saavutukseni on ikkunoiden pesu sekä ulko- että sisäpuolelta. Kylvin myös lopultakin hyötypuutarhani kasvit! Kirjoitin aiheesta muutama päivä takaperin oman postauksensa, jonka löydät täältä.

Suurimman osan liikenevästä vapaa-ajastani on vienyt lukeminen, vaikkei sitä ehkä blogin hiljaisuudesta heti arvaisi. Olen koko kuukauden ahminut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjaa, johon on juuri ilmestynyt uusi seitsemäs osa. Kaikki kirjat ovat mielestäni olleet niin hyviä ja samantasoisia, etten ole viitsinyt toistaa itseäni jokaisen kirjan kohdalla erikseen kirjoittamalla niistä samanlaista arviota. Olen pohtinut tekeväni sarjasta kokoavan postauksen, jossa käsittelen kaikkia siihen kuuluvia kirjoja, mutta katsotaan sitten, kun saan luettua ne luettua loppuun. Tällä hetkellä olen lukenut sarjan viisi ensimmäistä osaa (ensimmäisen jo viime syksynä) ja olen tykännyt kyllä kovasti.

Toukokuun ajalta olen kiitollinen siitä omasta ajasta, jolloin voi vain olla ja tehdä sitä, mitä itse haluaa, eikä kukaan vaadi sinulta mitään. Kuten edellisessä kuukausikoosteessa mainitsin, viime kuukausi oli töissä todella kiireinen, ja se on vienyt mehut aika totaalisesti. Vapaa-ajalla työmurheet voi onneksi heivata narikkaan ja nauttia hyvästä kirjasta tai tv-sarjasta.

Toukokuun luetut kirjat

Mustonen, Enni - Lapsenpiika

Mustonen, Enni - Emännöitsijä

Mustonen, Enni - Ruokarouva
Mustonen, Enni - Ruokarouvan tytär

Power, Marianne - Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin

Vuori, Kristiina - Viipurin valtiatar

Kesäkuussa häämöttää jo vuoden puoliväli ja juhannus. Erityisesti juhannusta ja siihen kuuluvia perheemme traditioita odotan innolla. Toivon kesäkuulta suotuista säätä, jotta viljelykasvit (ja hyötypuutarhani) menestyisivät. Eli sopivassa suhteessa aurinkoa ja sadetta.

Tänä vuonna minulla ei ole tiedossa kesälomaa, joten täytyy nauttia kesästä ja vapaa-ajasta aina, kun siihen on mahdollisuus. Mitään suuria suunnitelmia minulla ei ole kesän varalle, mutta olisi ihanaa kiertää Suomen erilaisia linnoja läpi. Myös Salpalinjan lukuisat eri museokohteet kiinnostavat minua.

Kirjarintamalta odotan kesäkuussa ilmestyvää Heli Gallianon Lintutyttöä, joka on jatkoa hänen viime vuonna ilmestyneelle Kyyhky ja susi-kirjalleen.

Tv:stä odotan ehdottomasti Ruutuun tulevia uusia Sykkeen jaksoja! Kuudes kausi alkaa 7.6.

Hyötypuutarha #3 - Kylväminen

Hyötypuutarha-sarjani kolmannessa osassa käsittelen siementen kylvämistä. Kylväminen on sinänsä helppo homma, mutta jokaiselle kasville on omat, suositellut kylvämissyvyydet ja -tiheydet, mikä hieman sekoittaa, varsinkin jos kylvää useampia kasveja kerralla ja on samanlainen aloittelija kuin minä. Tarvittavat tiedot selviävät usein siemenpussin takapuolelta. Käytän tässä esimerkkinä kylvämieni porkkanoiden siemenpussia.

Kylvämäni porkkana on lajikkeeltaan 'Flyaway' F1, joka on maukas kesäporkkana. Se soveltuu myös talvivarastointiin, toisin kuin useimmat muut kesäporkkanat. Porkkana on aina suorakylvettävä, joten sitä ei voi esikasvattaa.

Pussin takaosa sisältää sekä sanalliset että kuvalliset ohjeet. Pussissa on tietoa itse kasvista, esimerkiksi minkälaiseen ruokatarkoitukseen se soveltuu sekä kylvö- että hoito-ohjeet.

Pussin alaosassa olevat kuvalliset ohjeet.

1  Kasville otolliset kylvö- ja sadonkorjuuajat. Milloin kasvi on hyvä kylvää ja tarvitseeko se ensin esikasvattaa ja vasta sitten istuttaa vai voiko suorakylvää. Missä vaiheessa se alkaa kukkimaan tai voi korjata satoa. Kuten jo mainittu, porkkana on suorakylvettävä kasvi. Sen voi kylvää heti, kun maa on sulanut tai vasta kesäkuun lopussa. Satoa siitä saadaan heinäkuusta aina syyskuulle asti.

2  Kasvuolosuhteet. Kasvin tarvitsema valon määrä, kylvämissyvyys, rivien välinen etäisyys ja kasvien välinen etäisyys. Porkkana vaatii aurinkoisen, runsasmultaisen ja läpäisevän kasvupaikan. Kylvövako on hyvä kastella ennen kylvämistä. Siemenet kylvetään n. 1 cm syvyiseen vakoon ja peitellään kevyesti mullalla. Samassa kohdassa saisi olla 2-3 siementä. Kasvien välinen etäisyys olisi hyvä olla n. 5 cm ja kylvövakojen tulisi olla n. 30-40 cm:n etäisyydellä toisistaan.

3  Pussin riittoisuus. Kuinka paljon yhdestä pussista saadaan. Tässä pussissa on n. 600 siementä ja sen tulisi riittää kuuteen metriin.

Olen aina kuvitellut, että puutarhanhoito olisi kovin suuritöistä ja haasteellista, mutta kun lähtee pienestä liikkeelle, niin työn määrä ei kasva kohtuuttomasti. Eikä se kylväminenkään mitään rakettitiedettä loppujen lopuksi ollut, kun tutustuin huolellisesti kylvämisohjeisiin. On ollut jännittävää odottaa ja seurata, alkavatko siemenet itämään. Nyt pari viikkoa kylvämisen jälkeen lähes jokaisesta kylvämästäni kasvista on tullut esiin vihreitä versoja, mikä on tietysti hienoa. Toivottavasti säät suosivat, ja kehitys jatkuu suotuisana!

Aiemmat sarjan postaukset:
Hyötypuutarha #1 - Suunnittelu
Hyötypuutarha #2 - Perustaminen

Nainen armeijassa - Minun kokemukseni

Kuten olen jo asiaa hieman sivunnut tässä postauksessa, jossa pohdin omaa minuuttani, olen suorittanut viime vuonna naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Nyt, kun kotiutumisestani on kulunut lähes puoli vuotta, haluan hieman avata omaa kokemustani intistä ja omasta palveluksestani.

Haluan näin heti alkuun sanoa sen, että armeija on rankka kokemus kelle tahansa ja se vaatii jokaiselta paljon, mutta ei keneltäkään mahdottomia. Kaikille intti ei sovi ja sellaisella "tulin, näin, voitin" -asenteella sinne ei kannata lähteä. Tarinani on subjektiivinen ja sitä ei voi täysin yleistää, vaikka onkin todettu, että on edelleen asioita, joita tulisi parantaa naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa. Armeija on kokemuksena ainutlaatuinen ja unohtumaton, ja suosittelen sitä jokaiselle, jota asia vähänkään kiinnostaa. Vaikka intti vaatii paljon, antaa se myös vaativuudessaan paljon takaisinkin. Jo melko kliseinen sanonta "armeija on elämän parasta ja paskinta aikaa" on täyttä totta.

Suoritin palvelukseni Panssariprikaatissa saapumiserässä II/18 ja palvelusaikani oli puoli vuotta. Kuulun miehistöön ja sodanajan tehtäväni on sotilaskeittäjä. Armeijaan meneminen oli haaveenani jo yläasteella ja ajatuksen kypsyttyä muutamia vuosia, lähetin hakupaperit omaan aluetoimistooni heti täysi-ikäistyttyäni. En missään vaiheessa odottanut mitään kovin ruusuista palvelusaikaa, vaan tiesin, että rankkaa tulee olemaan sekä henkisesti että fyysisesti. Olen kaikkea muuta kuin mitä ihanteelliseen sotilaaseen rinnastetaan: en ole sosiaalinen ja itsevarma, superliikunnallinen tai hyvä kaikessa, mutta palava haluni täyttää oma paikkani maanpuolustuksessamme ajoi minua inttiin. En edelleenkään ole mikään huippusotilas, mitä yleensä oletetaan, kun kuullaan, että nainen on suorittanut armeijan. Toinen asia, mitä monesti ajatellaan on se, että nainen on palvellut vuoden ja saanut johtajakoulutuksen. Niin minullakin oli ensimmäisenä ajatuksena, että haluan johtajakoulutukseen, mutta haaveet kaatuivat ja päädyin toiseen valintavaihtoehtooni sotilaskeittäjäksi. Toisaalta se on minulle edelleen pettymys, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että skapparit tekivät oikean ratkaisun laittaessaan minut spadeksi. Olen oppinut, että kaikki tehtävät (ja palvelusajat) ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Vaikken johtajaksi päässytkään, ei se tee minusta sen huonompaa ihmistä. Tärkeintä on, että jokainen pystyy hoitamaan kunnialla hänelle osoitetun tehtävän.

Jos ajattelen asiaa siltä kantilta, että kaduttaako minua se, että suoritin armeijan, niin ei, mutta uudelleen en sinne menisi. Vaikka palvelusaikani oli "vain" puoli vuotta, ehti siinäkin ajassa käydä melkoisen myllyn läpi. Positiivisia asioita, joita mukaani tarttui, olivat hyvä koulutus, uudet ystävät P-kauden naistentuvasta ja etenkin henkinen kasvu. Suurimpia kasvunpaikkoja minulle olivat epävarmuuden sietäminen ja perfektionismini. Intissä opin sen, että riittää, kun tekee parhaansa, vaikka sen ajatuksen sisäistäminen tuntui välillä vaikealle. Aina ei yksinkertaisesti riitä aika tai voimat viilata kaikkia yksityiskohtia. Aina ei tarvitse olla se paras, täydellisin ja tehokkain, vaan riittää, kun on oma keskinkertainen itsensä ja hoitaa hommansa parhaan kykynsä mukaan. Ja intissä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Se on pakko hyväksyä ja toimia sen mukaan.

Kuten elämässä yleensä, myös armeijassa on niitä huonompia puolia, joiden kanssa kaikki joutuvat taistelemaan. Minun kohtaamani negatiiviset asiat kohdistuvat syrjintään ja epäasialliseen käyttäytymiseen. Jäin P-kauden jälkeen ainoaksi naiseksi joukkueeseeni ja miehistöön. Muut ryhmäni jäsenet olivat hyvää pataa keskenään, mutta en sopeutunut ryhmääni. Mitä kovemmin yritin soluttautua joukkoon, sitä enemmän he työnsivät minua pois. Koin väheksyntää ja olin se ryhmän ulkopuolinen ja ei-toivottu jäsen, jota autettiin, koska oli pakko. Valitettavasti armeija perustuu ryhmätyöhön ja -henkeen, ja ryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Näin jälkiviisaana olen tajunnut, että asialle olisi luultavasti ollut jotain tehtävissä, mutta ajattelin silloin, että tilanne vain pahenee entisestään, jos rupean vielä kantelemaankin.

Vaikka se tuntuu edelleen pahalle, etten päässyt mukaan ryhmään, toisaalta ajattelen, että se osittain kasvatti henkistä kanttiani entisestään. Täytyy kyllä myöntää, että sillä hetkellä se ei tuntunut kovin mieltä ylentävälle ja itkettyäkin välillä tuli. Kun pimeässä yöllä parin tunnin yöunien jälkeen lähtee yksin keittämään aamupuuroa ja sitä sovittua apua ei tulekaan, täytyy siinä pystyä toimimaan omin avuin. Hommat oli hoidettava ja joukot ruokittava.

Kokemuksena armeija on juuri sitä, mitä luvataan. Kasvattava ja ainutkertainen. Jokaisella on oma kivinen tiensä kuljettavanaan. Vaikka muiden ryhmäläisteni kiusaaminen jätti minuun jäljet, yritän ajatella palvelusajastani niitä mukavampia puolia. Olen saanut muutaman todella hyvän ystävän, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta, sekä uudenlaista rentoutta ja henkistä kestävyyttä. En silti toivo kenellekään samanlaista kohtelua. Jotkut saattavat ajatella, että vapaaehtoisena naisena armeijaan menneellä ei ole mitään valittamista, koska hän on mennyt sinne omasta halustaan. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta käytöksestään, eikä kenenkään (ei miehen, ei naisen, ei muunsukupuolisen) pidä joutua kokemaan kiusaamista. Tästä viisastuneena haluan antaa sellaisen vinkin, että jos kohtaat epäasiallista käyttäytymistä, kerro siitä jollekulle. Sosiaalikuraattori ja sotilaspastori ovat siellä sinua varten, jos koet tarvitsevasi juttuseuraa.

Tsemppiä kaikille nykyisille ja tuleville sotilaille!